Kesäkuvakisa 2014 - kesäkuun kuvia

Aamu-tv esittelee kesän aikana katsojien ottamia kuvia. Kesäkuun teema oli "Kesä kukkii kaikkialla".

Ylen aamu
Kasvien kukintaa Alppiruusupuistossa.
KesäkuvakisaRauni Konsti-Ojanen
Kesäinen maisema
Rajattu taivasRaili Pöllänen
Koira ja pallo ruohikossa
KesäkuvakisaTiina Kainlauri, Luumäki
Peronen kasvin oksalla
KesäkuvakisaJorma Kylänpää, Velkua
Hyönteinen kukan lehdellä
Hymyilevä heppuSeija Löppönen
Yhtye soittaa ja mallit kävelevät puistossa
Kukista kauneinAhti Kannisto
Orava tasapainoilee kasvin oksalla
KesäkuvakisaJaakko Tähti
Kukista tehty taideteos asfaltilla
KesäkuvakisaMarianne Ahola, Tampere
kirkkaita kukkia vasten synkkää taivasta.
Reijo Toivanen
Kulleroita.
Kullero kukkii.Toni Asikainen
Kärpäset parittelemassa punaisessa kukassa.
Sexyä takapihalla.Reino Karjalainen
Kuikkapariskunta nokat vastakkain vedessä.
Kuikat Päijänteellä.Marja-Leena Peltola
Omenapuun kukkia lähikuvassa.-
Osmo Vähätiitto
Tienvarteen lomalaisten iloksi rakennettu tilataideteos.
Luovuus kukkii. Tienvarteen lomalaisten iloksi rakennettu tilataideteos.Kari Ikoninen
Omenankukka sormissa kuvattuna vasten poutaista taivasta.
Tiina Hyvönen.
Mehiläinen lentämässä pois voikukasta.
Linnea Koskinen
Sateenkaari aurinkoiselta rannalta kuvattuna synkkää taivasta vasten.
Markku Anttilainen
Mehiläinen kuvattuna takaapäin hakemassa mettä kukasta.
Päivän pörisijä kukkamarkkinoilla.Kirsti Salin
Joutsenpariskunta uimassa usvassa.
Linnut aamunReijo Lehtonen
Lapsi tukka sähköstä pystyssä vasten aurinkoa.
"Ilta aurinko hellii meidän nuorinta, sädekehälapsi"Veera Venemies
Kesäkuvakisan kuva.
Sonja Mikkola
Kesäkuvakisan kuva.
Sisko Kauranen
Kesäkuvakisan kuva
Raimo Ketolainen
Kesäkuvakisan kuva.
Osmo Vähätiito
Kesäkuvakisan kuva.
Kimmo Juvonen
Kesäkuvakisan kuva.
Jorma Sillanpää.
Kesäkuvakisan kuva.
Johanna Mäkelä
Kesäkuvakisan kuva.
Hemmo Heinonen
Kesäkuvakisan kuva.
Elli Kiiski
Kesäkuvakisan kuva.
Eero Lahtinen
Kesäkuvakisan kuva.
Arja Utunen
Kesäkuvakisan kuva!
Alain Chiaroni
Aurinko laskee mökillä Vesijaolla Padasjoella
Aurinko laskee mökillä Vesijaolla PadasjoellaPaula Toikka-Rantanen
Kukka sateen jälkeen.
Kukka sateen jälkeen.Maarit Siitonen
Lintuja kaatuneen puun rungolla
Viherpeipon onnellinen perheHans Koschke
Kukkia laiturin kaiteella.
Kesä kukkii veden äärelläKimmo Juvonen
Kaksi miestä järvessä auringonlaskussa
Kesä alkaa kukkimaan, kun pääsee järveen polskimaanSirpa Toropainen
Sininen kukka
Sininen kukka, KarkkilaMarko Nurminen
Perhonen kasvin oksalla
Perhonen kasvin oksalla, VelkuaJorma Kylänpää
Poutapilvi järven yläpuolella
Pilvi järven yllä, HimankaMiia Parviainen
Ketunleipä
Ketunleipä, NastolaEija Varjola
Horsmia tien laidalla
Horsmat, KristiinankaupunkiAnneli Pollari
Kasveja metsässä
Pieni on kaunista, PorvooTuula Riiheläinen
Voikukkia kedolla
Kukkaketo, KuopioMartti Väisänen
Kesäkuvakisa 2014.
Terttu Sormunen
Kesäkuvakisa 2014.
Matti Näsälä
Kesäkuvakisa 2014.
Hanna Trygg
Kesäkuvakisa 2014.
Kyösti Kekäläinen
Kesäkuvakisa 2014.
Tuija Ahvenainen
Kesäkuvakisa 2014.
Jorma Kohvakka
Roosa ruusutarhassa.
Roosa ruusutarhassa.Kaija Valkama
Kesäkuvakisa 2014.
Helena Karapalo
"Näe minut, olen täällä…"
"Näe minut, olen täällä…"Maarit Lineri
Kukat kukkivat kaikkialla. Saateellakin.
Kukat kukkivat kaikkialla. Saateellakin.Tytti Latva
Pullopostia noutamassa.
Pullopostia noutamassa.Jaana Koski
Kukkia betonisienen juurella.
Kukkia betonisienen juurella.Taru Mitzner
Kesäkuvakisa 2014
Jorma Koski
Kesäkuvakisa 2014
Miia Parviainen
Kesäkuvakisa 2014
Lina Haapalainen
Kesäkuvakisa 2014
MArkku Sandberg
Kesäkuvakisa 2014
Maria Lankinen
Kesäkuvakisa 2014
Pekka Rosendahl
Kesäkuvakisa 2014
Seija Hasanen
Kesäkuvakisa 2014
Juhani Komulainen
Kesäkuvakisa 2014
Johanna Mahlamäki
Kesäkuvakisa 2014
Harri Pehkonen
Kesäkuvakisa 2014
Sari Lillback
Kesäkuvakisa 2014
Pepe Salo
Hämähäkki kukan päällä.
Saalistaja, KeminmaaAnna-Liisa Palomaa
Kimalainen kukassa
Kimalainen kukassa, SiilinjärviEeva-Liisa Rissanen
Emo ja 10 pientä sorsanpoikasta.
10 pientä sorsanpoikasta, TurkuEki Leskinen
Kukkivia kuusenkäpyjä.
SavonlinnaJani Mikkola
Kesäyön tunnelmaa
Kesäyön tunnelmaa, HelsinkiJussi-Petteri Lappi
Pöllö nurmikolla
KuopioMarjatta Toikkanen
Neitoperho "pelakuussa"
Neitoperho "pelakuussa", KouvolaMarjatta Uronen
Leppäkerttu
HirmulaMartti Kähkönen
Voikukka
HollolaPäivi Vikström
Märkiä lehtiä
Sateen jälkeen, LahtiReijo Leivo
Ritariperhonen
VirtasalmiSeija Bäckman
Tulppaani
Väriä ja valoa kaikkialla, JyväskyläSirkka Jaakonaho
hämähäkinseitti
Hämähäkin pitsikukka.Maarit Lineri
Sähkölinjoja auringonlaskussa.
Kesäpäivä Kouvolassa.Terho Harjumaaskola
Kukan muotoisia pahkalevyjä .
Kesä kukkii kaikkialla.Riku Kuusisto
Kukan mykerö ja verholehdet suoraan ylhäältäpäin kuvattuna.
Oman pihan ihmeitä, kukkiva aurinko.Seppo Ikävalko
Lapsi kuvattuna takaapäin piirtämässä katuliidulla asfalttiin.
Heli Pelkonen
Kukkiva jäkälä.
Seppo Niemi
Verenpisarakukkia.
Ida Uotinen.
Voikukka tarkennettuna ruohikon seasta.
Jukka Pinonummi
Rentukan kukkia vedessä.
Kaija Huotari
Kukkaketo navetan nurkalla.
Kukkaketo navetan nurkalla.Kristiina Simonen
Hevosen turpa lähikuvassa tavoittelemassa kukkaa aidan alta syötäväksi.
Kukkia kuninkaalla.Seppo Pelkonen
Auringonlasku veden äärellä.
Kesä kukkii kaikkialla, värit luonnon taivahalla. Kukkaketo värit piirtää, iltarusko ne aamuun siirtää.Raili Petra
Puiden ja usvan reunustama kesäöinen tie.
Hallanvaara alavilla mailla.Pekka Hatunen
Vanha nainen kävelemässä hiekkatietä kukkien kukkiessa ympärillä.
Kesä kukkii kaikille.Irja Lehtinen
Sinitiainen linnunpöntön suulla toukka nokassaan.
Sinitintin kesäkiireet.Raimo Heino
Päivänkakkara ja ampiainen.
Päivänkakkara ja ampiainen.Esko Haapaniemi
Keltainen kukka taipuneena lumen painosta.
Raimo Holappa
Lumiukko kesällä kukkakimppu kädessään ja hellehattu päässään.
Juhannusta odotellessa.Liisa Lumila
Sumuinen pelto ja tie aamulla tai illalla
Morning Mist, VantaaIlja Hemberg
Pihlajaperhonen
Pihlajaperhonen, TaipalsaariAnni Arasola
Talitintin poikanen niityllä
Kesän ensiaskeleet, PoriMaarit Laakkonen
Oravanpoikanen
Oravanpoikanen, TampereTimo Jokela
Vanhanaikainen lato ja ruostunut antiikkinen maatalouskone.
SavitaipaleLea Laser
Kastehelmiä mansikanlehden ympärillä
Helmet, JokioinenOlavi Alm
Kedon kukkia
Kedon kukkia, TamperePekka Saarinen
Japaninruusukvitteni
Japaninruusukvitteni, SaloVeijo Nuojua
Haloilmiö
Taivaskukka, MustasaariJarmo Montin
Kastunut sinikello.
Kukkanen sateessa, YlivieskaMari Heikkilä
Kesäkuva.
Sinikka Parikka
Kesäkuva.
Toini Pölönen
Kesäkuva.
Leena Paasio
Kesäkuva.
Antero Kortelainen
Kesäkuva.
Kesäkukkia kiharapäälle.Karoliina Kirvelä
Kesäkuva.
Kyllä kivetkin kukkii.Olli Anikari
Kesäkuva.
Ruokavieraita Aurajoen rannalla.Leena Santavirta
Kesäkuva.
Kesäkuun kimallus.Pekka Holappa
Kesäkuva.
Pionin nuppu.Pentti Aaltonen
Kesäkuva.
Laura Paarala
Kesäkuva
Todellinen kesäkukka.Riitta Viitala
Kesäkuva.
Lisa Lemberg
Kukkia vanhan ladon ovessa
Veija Väre
Perhosia hiekalla
Papan mökillä, PorvooTimo Takkinen
Ampiainen kukassa
Ujo ampiainen, TampereTarja Porkkala
Kimalainen kukilla
Valmiina laskeutumaan, Pöytyä.Satu Valtonen
Sumuinen kaislikko
Pinja Leppäkangas
Tyttö juoksee kohti rantaa.
Täältä tullaan järvi! Kärkölä.Merja Vatanen
Voikukan siemen lähikuvassa.
Kukkii ensi kesänäkin voikukka, ToijalaMauri Sorri
Koira virnuilee kukkien keskellä.
Juha Selin
Tummasävyinen kuva joutsenesta.
Joutsen, RuissaloJuha Hoikkala
Joutsenet syövät voikukkia
Voikukat ovat herkullisia! Pirkkala.Janiki Steinbock
Voikukan siemenet putoavat.
Janiika Karhunen
Kukkaniitty
Kukkaniityn värejä, Nummi.Erkki Jokela
Yöttömän yön taikaa
Yöttömän yön taikaaAnna-Liisa Sarajärvi
Mehiläinen kukassa
Työn touhussa mettä keräämässäEija Hautamäki
Kukka
Jari Mäntylä
Voikukkapelto
VoikukkapeltoPekka Kiho
Kukka
Ulla Vuori
Perhonen
Arja Kokko
Juhannuskokko
JuhannuskokkoYkä Kiukkonen
Varhain aamulla ruohotkin kukkii
Varhain aamulla ruohotkin kukkiiMika Heiskanen
Pientareen kaunotar
Pientareen kaunotarMervi Asikainen
Tampereen Juhannusaamun rauhaa
Tampereen Juhannusaamun rauhaaMatti Himanka
Mummolan lampaat aterialla
Mummolan lampaat ateriallaKristiina Hiekkala
Sydän särkyi sateella
Sydän särkyi sateellaPirjo Salovaara
Metsämansikat kypsyivät Kulhossa ennen Juhannusta
Heimo Ujala
Kesäkuvakisa 2014
Piilosilla, samalla herkutellen orvokkien keskellä, nam-nam.Seppo Porkka
Kesäkuvakisa 2014
Pertti Keltala
Kesäkuvakisa 2014
Iltalypsyn jälkeen.Taru Juutilainen
Kesäkuvakisa 2014
Vaskitsojen lempeä.Kari Massinen
Kesäkuvakisa 2014
Yhteiset askeleet kesäkukkaisella tallitiellä.Jonetta Rannankari
Kesäkuvakisa 2014
MakrokasvustoaHannu Lihavainen
Kesäkuvakisa 2014
Joka miehen ja naisen oikeus.Anne Immonen
Kesäkuvakisa 2014
Juhannusruusut kukkivat luovutetussa Karjalassa, Ägläjärven kylässä monen kodin kivijalkojen luona. Tässä oleva postitalo on ainoa enää kylässä oleva rakennus jota aika kuluttaa…Erja Mönttinen
Kesäkuvakisa 2014
Enni kukkien keskellä.Marketta Heikkilä
Kesäkuvakisa 2014
Joni Moilanen
Kesäkuvakisa 2014
Maarit Myllymäki
Kesäkuvakisa 2014
Muurahaisille paistaa aurinko.Sirkku Smolander
Kesäkuvakisa 2014
Pasi Ahola
Kesäkuvakisa 2014
Kultainen vastaranta.Liisa Saloniemi
Kesäkuvakisa 2014
Aulikki-Kokkonen
Kesäkuvakisa 2014
Pirjo Hokkanen
Kesäkuvakisa 2014
Vesikukat Juhannuksena.Matti Pöhö
Kesäkuvakisa 2014
Pirkko Koljonen
Kesäkuvakisa 2014
VesikukkajukkaEila Leinonen
Kesäkuvakisa 2014
Pirjo Riikonen
Kesäkuvakisa 2014
KukkakärpänenMarkku Karjalainen
Kesäkuvakisa 2014
Kukkaista työniloa!Rauni Ilves
Kesäkuvakisa 2014
Hymyilevä heppu.Seija Löppönen
Kesäkuvakisa 2014
Marjatta Jaatinen
Kesäkuvakisa 2014
Kesä kaikilla.Esko Vuolanto
Kesäkuvakisa 2014
Kari Pesonen
Kesäkuvakisa 2014
Mirina Rannikko
Kesäkuvakisa 2014
Luonto yllättää.Matti Hartikainen
Kesäkuvakisa 2014
Kesällä kukkii lumme.Reijo Leivo
Kesäkuvakisa 2014
Annika Koskela
Kesäkuvakisa 2014
Kesy korento.Sari Rantala
Kesäkuvakisa 2014
Pinja Silvonen
Kesäkuvakisa 2014
Eveliina Olenius
Kesäkuvakisa 2014
Seija Suuronen
Kesäkuvakisa 2014
Hannu Vihriälä
Kesäkuvakisa 2014
MummolassaViljo Lukkarinen
Kesäkuvakisa 2014
KukkapellossaUlla Hohti
Kesäkuvakisa 2014
Kati Kamunen
Kesäkuvakisa 2014
Kukkakauppiaan kompostikasassa amaryllis kukkii kesälläkin! Ja aivan vahingossa. Kanat ja kukot antavat ihme kyllä sen kukkia rauhassa.Kirsi-Maria Saarinen
Kesäkuvakisa 2014
HaloilmiökukkaKarita Kohvakka
Kesäkuvakisa 2014
Sammakonpojat kukka-apajalla lähteessäKaisa Kautto-Koivula
Kesäkuvakisa 2014
ErehdysJari Martiskainen
Kesäkuvakisa 2014
Johanna ja Ulla Mannonen
Kesäkuvakisa 2014
Kolmantena pyöränäHeikki Syvänen
Kesäkuvakisa 2014
Outo heppu kesämekossaanJaana Uusitalo
Kesäkuvakisa 2014
Ella Aaltola
Kesäkuvakisa 2014
PölytyspalveluAhti Kannisto
Kesäkuvakisa 2014
Tero Koski
Kesäkuvakisa 2014
Seppo Leppänen
Kesäkuvakisa 2014
Kati Valkeinen
Kesäkuvakisa 2014
Olavi Falck
Kesäkuvakisa 2014
Kaija Makkonen
Kesäkuvakisa 2014
Milla ja Mansikki.Vaittinen Jukka
kesäkuva
SoutajaPekka Mäläskä
kesäkuva
Maria Järvinen
kesäkuva
Hiljainen aamu vänärin onKauko Jääskeläinen
kesäkuva
Taira Nikkanen
kesäkuva
AuringonlaskuToni Hongisto
kesäkuva
Pysähtynyt pyöräretkiElina Myllymäki
kesäkuva
Luontoni lepää siellä missä siivekkäät viihtyvätSeppo Pelkonen
kesäkuva
PärskeitäKerttu Kovala
kesäkuva
Terttu Sormunen
kesäkuva
Latu aukiMaarit Sihvonen
kesäkuva
IltamelontaKai Katchadourian
kesäkuva
Petri Moilanen