1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuvataide

Kymmenen suomalaista siltaa postimerkkeihin

Postimerkkitoimikunta on valinnut julkaistavaksi kymmenen merkin sarjan suomalaisia siltoja. Sillat on kuvannut viitasaarelainen Jaakko Tähti ja puolet postimerkkeihin tulevista silloista sijaitsee Keski-Suomessa.

kuvataide
Heinäjoen silta Pihtiputaalta pääsi myös sillat ja vesistöt postimerkkisarjaan.
Heinäjoen silta Pihtiputaalta pääsi myös sillat ja vesistöt postimerkkisarjaan.Jaakko Tähti

Oman merkkinsä saavat muun muassa Jyväskylän Kuokkalan silta, Vaajakosken voimalaitos, Pihtiputaan Heinäjoen silta, Raippaluodon silta ja Laukon silta Tampereella.

Tähti on kuvannut suomalaisia siltoja eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Kuokkalan silta iltavalaistuksessaan Jyväskylästä on yksi näyttävimmistä postimerkeistä tässä postimerkkisarjassa.

Kymmenen erilaista siltamerkkiä julkaistaan sadan kappaleen rullapostimerkkeinä lokakuussa.

Ensipäivän kuori julkaistaan merkkien ilmestymispäivänä 23. lokakuuta kirjamessuilla Helsingin messukeskuksessa. Yleisöllä on mahdollisuus tavata messuilla merkkien suunnittelijoita ja taiteilijoita.

Jaakko Tähti julkaisee silta-aiheisia merkkikuvia myös Facebook-sivullaan yksi kerrallaan.

– Tämä on 40-vuotisen valokuvaajaurani merkittävin saavutus, iloitsee Jaakko Tähti.

Lue seuraavaksi