1. yle.fi
  2. Uutiset

Intian raiskausuhrien perheet pakoon kodeistaan koston pelossa

Uhrien perheet kertovat saavansa jatkuvasti uhkauksia kylän voimamiehiltä. He pelkäävät, että kun tiedotusvälineet lähtevät paikalta, heidätkin surmataan.

Ulkomaat

Intiassa kahden raiskatuksi ja surmatuksi tulleiden tyttöjen perheet ovat päättäneet paeta kodeistaan kostoniskujen pelossa. Teini-ikäiset serkukset joukkoraiskattiin ja surmattiin reilu viikko sitten Katra Sadatganjin kylässä Uttar Pradeshin osavaltiossa.

Times of India -lehden mukaan tytöille oikeutta vaativat perheet aikovat paeta.

– Tänään media ja ihmiset tulevat ilmaisemaan osanottonsa, mutta heti kun kaikki se päättyy, kylän voimamiehet voivat tehdä meille ihan mitä tahansa, sanoi toisen uhrin isä lehdelle.

Isä muistutti, että poliisi yritti lakaista tapahtuneen maton alle ensihetkistä alkaen. Hän sanoi myös, että kylän johtomiehet ovat uhkailleet perheitä aktiivisesti pelastaakseen syytetyt.

– Poliisisuojelusta huolimatta perhettä uhkaillaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Pelkäämme, että jos jäämme tänne, koko perhe eliminoidaan, sanoi isä.

Perheet eivät usko, että viranomaiset olisivat kovin halukkaita auttamaan. Ainoa mahdollisuus on, että he pakenevat eivät vain kylän alueelta vaan koko osavaltiosta, isä huomautti. Isä kuitenkin vannoi, että perheet jatkavat taistelua oikeuden tapahtumiseksi myös pääkaupungista käsin.

Lue seuraavaksi