Viiltely addiktoi mutta ei vie välttämättä itsemurhaan

Nuorista tytöistä yli 11 prosenttia ja pojista noin kuusi prosenttia viiltelee itseään. Tutkijan mukaan syinä ovat usein ahdistus, yksinäisyys ja avuntarve. Nuori viiltelijä toivoo, että asiasta puhuttaisiin nykyistä avoimemmin.

Kotimaa
Tyttö nojaa tiiliseinään ja pitelee itseään käsivarresta.
Katariina Luoma / Yle

19-vuotias Pietu Lyytinen viilteli ensimmäistä kertaa, kun hän oli kymmenvuotias. Silloin se oli hänen mukaansa vain kokeilua kaverin kanssa. Myöhemmin yläasteella hän koki ahdistusta, ja psykologi diagnosoi hänet masentuneeksi. Itse hän löysi viiltelystä apua.

– Viiltelen siksi, että mulla on paha olla henkisesti - jos esimerkiksi tunnen epäonnistuneeni tai etten riitä mihinkään. Viiltelyllä pystyn siirtämään henkisen pahoinvoinnin fyysiseen. Syitä on kyllä aika vaikea selittää.

Pahimmillaan Pietun viiltely oli 15-16-vuoden ikäisenä, jolloin hän viilteli jopa muutaman kerran päivässä. Samoihin aikoihin hänen paras ystävänsä teki itsemurhan, mikä pahensi tilannetta entisestään.

– Jouduin osastolle, koska olin niin itsetuhoinen. Aloitin lääkityksen ja jouduin nuorisokotiin, jossa keskustelin eri ihmisten kanssa. Mikään ei kuitenkaan auttanut.

Yleensä Pietu viiltelee partaterällä tai terottimen terällä - ei puukolla, kuten moni hänen mukaansa luulee. Ylä- ja alamäkiä on ollut: Viiltelytiheus on vaihdellut viikottaisesta kuukausittaiseen. Tällä hetkellä hänen olonsa on melko hyvä, ja hän on pitänyt viiltelystä taukoa jo noin seitsemän kuukautta.

Syitä on monia - tai syytä ei edes tiedetä

Pietu Lyytisen tarina on tuttu aiheesta väitelleelle tutkija Marja-Liisa Rissaselle. Hänen tutkimuksensa mukaan viiltelyn taustalla ovat usein masennus, yksinäisyyden kokemus, koulukiusaaminen ja huono itsetunto. Usein nuoret eivät halua näyttää yksinäisyyttään.

– Kuinka huono olo pitää olla, että tällaiseen lähtee? Viiltely ei ole varmasti ensimmäinen vaan se äärimmäisin keino. Me aikuiset emme vain aina ehdi huomata sitä pahaa oloa, Rissanen pohtii.

Tutkimusten mukaan 13-18-vuotiaista pojista 6,6 prosenttia ja tytöistä yli16,5 prosenttia tytöistä viiltelee. Rissasen mukaan se, että tytöt viiltelevät poikia useammin, juontaa osittain juurensa jo lapsuudesta.

– Lasten ja nuorten aggressiivisuus toisiaan kohtaan on huomattavasti hyväksytympää pojilla kuin tytöillä. Tytöt kääntävät vihamielisyyden usein itseensä.

Rissasen tutkimuksessa joka kolmas nuori ei kuitenkaan osannut sanoa viiltelylle mitään syytä.

Syitä ja apua viiltelyyn pohditaan myös Mannerheimin lastensuojeluliitossa. MLL kohtaa viiltelyaiheita etenkin nettikirjepalvelussa ja -keskusteluissa. Useammat viiltelystä puhuvat ja kysyvät ovat tyttöjä. Monien taustalla on fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

MLL:n auttavien puhelinten päällikön Tatjana Pajamäen mukaan MLL sai viime vuonna 300 yhteenottoa, jotka ovat liittyneet viiltelyyn.

– Osa nuorista pyytää keinoja viiltelyn lopettamiseen ja tuntee, että on jäänyt siihen jotenkin koukkuun. Sitten mietitään keinoja auttaa. Mutta tärkeintähän on puuttua syihin, joista viiltely oireilee, Pajamäki sanoo.

Jos viiltely kerran helpottaa, se myös addiktoi. Samaa todistaa Rissasen tutkimus ja Pietu Lyytisen oma kokemus.

Avunhuuto, ei itsetuhoa

Itsensä viiltely ei kuitenkaan tarkoita matkaa itsemurhaan. Pietu Lyytisen mukaan viiltelyllä hän vain purkaa pahaa oloaan.

– On mullakin ollut itsemurha-ajatuksia, ja olen tehnyt välillä todella tyhmiäkin asioita itselleni. Mutta en ikinä tappaisi itseäni viiltelemällä. Eikä minulla ole ollut pitkään aikaan itsetuhoisia ajatuksia, Pietu kertoo.

Tutkija Marja-Liisa Rissanen on todistanut tutkimuksissaan samanlaisia kokemuksia.

– Itsemurha on äärimmäinen keino, kun mikään muu ei auta. Nuori, joka viiltelee, etenkin niin että se näkyy, ei tee itsemurhaa vaan hakee apua.

Rissanen kritisoi maan auttamisjärjestelmää. Suomessa on hänen mukaansa vain vähän paikkoja, joihin ei vaadita lääkärin lähetettä.

– Nuoret eivät koe kouluterveydenhuoltoa paikaksi, johon voisi niin vain mennä. Olen yrittänyt sanoa nuorille, että tämä ei ole nuoren elämään kuuluva vaihe - vaan asia, johon on aina puututtava.

Rissasen mukaan viimeistään yläkoulussa pitäisi puuttua siihen, että ne nuoret jotka häiritsevät, eivät tee sitä suotta: nuoret tarvitsevat tietoa ja apua. Lisäksi Rissanen muistuttaa, että viiltelevä nuori voi asua kenen kenen tahansa kodissa. Ei auta, että ulkoiset puitteet ovat kohdillaan, jos aikuisen tuki puuttuu.

Musiikki, maalaaminen ja puhuminen auttavat

Pietu Lyytisellä on onneksi muitakin keinoja ahdistuksen helpottamiseen. Niitä ovat esimerkiksi musiikin kuuntelu, maalaaminen, meikkaaminen ja lääkkeet. Hän sanoo kuitenkin, että eri keinot sopivat eri olotiloihin.

– Jos esimerkiksi masentaa, ei välttämättä jaksa meikata mutta voi vain kuunnella musiikkia. Mutta toisinaan on niin paha olo, ettei muu kuin viiltely auta.

Lyytisen oloa helpottaa myös läheisille puhuminen.

– Pystyn onneksi puhumaan äidilleni, mutta totta kai hän on surullinen. Itse olen tottunut viilleltyyn käteeni, mutta äiti sanoo, ettei hän totu siihen koskaan. Että se sattuu aina.

Pietu toivoo, että nuoret olisivat asiasta vielä avoimempia. Itse hän kirjoittaa aiheesta blogissaan, jolla on useita lukijoita. Muun muassa Youtubessa hän puhuu aiheesta videolla, jota on katsottu yli 22 000 kertaa.

Pietu ei kuitenkaan ei näe tulevaisuutta, jossa ei viiltelisi ollenkaan - vaikka hän uskookin sen olevan vaihtoehto ja haluaisi ehkä joskus lopettaa. Mutta hän ei halua luvata sitä itselleen.

– Jos lupaan lopettaa ja alankin viillellä uudelleen, se häpeä ja syyllisyys on suuri.