Hiki tai hajuvesi – tuoksuyliherkkyys ei katso lemun laatua

Allergia- ja astmaliitto kampanjoi jälleen tuoksuttomuuden puolesta. Tuoksuyliherkkiä on suomalaisistakin jopa 40 prosenttia. Vaikka yleensä puhutaankin tuoksuista, hajun huonous ei tee siitä helpompaa kestää.

Kotimaa
Nainen haistaa kainaloaan.
Raila Paavola / Yle

Yleisimmin yliherkkyyden aiheuttajista nostetaan esiin tuoksutuotteet. Koulutuspäällikkö, allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta nostaa listan kärkeen vahvat parfyymit ja partavedet. Jo seuraavilta sijoilta löytyy kuitenkin hajuja: tupakansavu ja painomuste.

– Kyllä haju herkistää yhtä lailla. Hiki, painomuste – mikä vain haju, oli se hyvä tai paha, sanoo Vuorenmaa. Jotkut joutuvat hänen mukaansa tuulettamaan sanomalehteä aina iltapäivään saakka, ennen kuin voivat lukea sen painomusteen hajun hälvettyä.

Kemialliset tuoksut ovat pahimpia, mutta luonnollinenkin haju, kuten hiki, voi siis aiheuttaa yliherkkyysreaktion. Tuoksuyliherkkyydestä kärsii 10–40 prosenttia väestöstä. Suurin osa heistä on keski-ikäisiä naisia.

– Sen verran on kuitenkin päästy eteenpäin, ettei tuoksuyliherkkyyttä pidetä enää psyykeen ongelmana. Siitä olemme tyytyväisiä. Kyseessä on kuitenkin vaiva, joka voi eristää neljän seinän sisään, muistuttaa Vuorenmaa.

Kauppakeskusten tuoksuosastot monelle läpipääsemättömiä

Tuoksuyliherkkyys rajoittaa esimerkiksi kauppakeskuksissa liikkumista, sillä niin Suomessa kuin ulkomaillakin monissa isoissa tavarataloissa kemikaaliosastot vahvoine tuoksuineen on sijoitettu alakerrokseen.

– Silloin tuoksu ryöpsähtää vastaan heti ovella, vaikka ihminen olisi vain menossa kohti vaateosastoa, havainnollistaa koulutuspäällikkö, allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

Vuorenmaan mukaan tuoksuyliherkkyyden syyt ovat epäselvät eikä tiedetä, miksi toiset altistuvat, mutta toiset eivät. Yhdeksi selitykseksi keski-ikäisten naisten suureen osuuteen on tarjottu sitä, että naiset myös käyttävät enemmän kemiallisia tuoksuja ja siten altistuvat niille. Toisaalta vahvojen suitsuketuoksujen itämaissa vastaavaa ilmiötä ei ole, muistuttaa Vuorenmaa.

Tuoksuttomuusajatus menee Vuorenmaan mukaan eteenpäin suurten kampanjoiden avulla. Parhaillaan liitto kerää nimiä nettiadressiin tuoksuyliherkkien huomioimiseksi. Samalla kerätään mielipiteitä siitä, mihin kampanja pitäisi erityisesti kohdistaa.