Etelä-Suomi pirstoutunut tilkkutäkiksi – vanhat metsät lähes kadonneet

Monimuotoisessa metsässä on eri-ikäistä ja eri lajista puustoa, myös eri vaiheissaan lahoavaa kuollutta puuta. Vanhaa metsää on Etelä-Suomessa vain jäljellä kovin vähän. Samoin eteläisen Suomen suojelualueet ovat kooltaan pieniä ja suojeltua metsää on vähän. Metsiä suojeltavaksi hankkivan Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila ei ole kuitenkaan toivoton; paikka paikoin on säilynyt pieniä aarteita.

Kotimaa
Vanhaa metsää Helvetinjärven kansallispuistossa.
Metsä elää jatkuvaa elämän kiertokulkua, jossa mikään ei mene hukkaan ja missä kuolema on uuden elämän alku. Metsän moni-ilmeisyys kuvaa usein suoraan lajien monimuotoisuutta.Markku Karvonen / Yle

Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Anneli Jussila luo suomalaisista metsistä kaksikasvoisen kuvan. Toisaalta metsien käsittelytavat ovat edelleen rajuja, ja pääosa talousmetsistä ei ole kovinkaan monimuotoisia ympäristöjä. Toisaalta säätiön käsityksen mukaan suojelutahto ja ymmärrys luonnon uhista ovat lisääntyneet.

Metsillä on itsestään selvä merkitys suomalaisen luonnon rikkauden ja monimuotoisuuden turvaamisessa. Suomen kamarasta pääosa on metsien peitossa, metsät ovat eliölajeista valtaosan elinympäristö, ja Suomen uhanalaisista lajeista suurin osa on metsien lajeja. Metsissä on jatkunut luonnon köyhtymisen yleislinja: enemmän lajeja vaarantuu kuin nousee vaarantuneista ja uhanalaisista kantansa turvanneihin.

Luonnonperintösäätiön tarkoitus on suojella metsää, mielellään vanhaa ja mahdollisimman koskematonta metsää, joka luonnostaan on myös monimuotoista. Kalastaja Pentti Linkolan säästöjen pohjalta syntynyt säätiö kerää rahaa voidakseen ostaa yhä uusia suojeltavia alueita. Uusien hankintojen jälkeen säätiöllä on vähintään yksi alue jokaisessa Manner-Suomen maakunnassa.

Vanhat metsät pirstaleita

– Huolimatta kaikista puheista hakkuut ovat niin valtavia ja tehdään niin suurilla koneilla, ne ovat kantovuorineen niin totaalisia, vanhojen metsien muuttuminen lähes kulkukelvottomiksi, että se koskettaa melkein jokaista suomalaista.

Jussilan mukaan kyse ei ole tietyistä metsätyypeistä, vaan siitä, että meillä olisi runsaslahopuustoista metsää, jonka puusto olisi runsaslajista ja eri-ikäistä, että kasvillisuutta on monessa tasossa. Hänen mukaansa aito lehto on jo melko harvinainen, koska ne on raivattu pelloiksi, ja niiden lajisto on hyvin monipuolinen.

– Hyviä vanhoja metsiä häviää koko ajan. Nyt on hakattu todella paljon, on Anneli Jussila huomannut.

Jossakin vaiheessa luontoliittolaiset kartoittivat Etelä-Suomen vanhoja metsiä, ja niitä löytyi jonkin verran.

– Omassa työssä kun etsii vanhoja metsiä, niin pieniä vanhan metsän pirstaleita löytyy aika ajoin. Etelä-Suomi on pirstoutunut niin pieneksi tilkkutäkiksi, että tyypillinen metsä voi olla vain 5-10 hehtaaria. Kummallisesti takamailta löytyy metsiä, joita ei ole hakattu pitkiin aikoihin. Ja vanhojen metsänkäsittelytapojen jälkeen metsille jäi kyky uusiutua ja korjata itseään. Pahinta on, että metsä on vedetty täysin aukeaksi, aurattu ja laitettu taimet riviin. Vaikea siitä on koskaan tulla monimuotoista metsää, ainakin puhutaan sadoista vuosista.

Asenteet muuttuvat, koneet jylläävät

– Meille tärkeintä on tietty koskemattomuus, luontotyyppi ei ole ratkaiseva. Myös maisemalliset seikat ovat tärkeitä. Sen tässä on huomannut, että metsä joka näyttää vanhan metsän näköiseltä, on usein myös biologisesti monimuotoinen.

Monet tuntevat surua kadotetusta metsästä

Anneli Jussila

– Asenteiden muutos näkyy selvästi. Vuoden 2000 paikkeilla ei tahtonut löytää suojeltavaksi myytävää metsää. Sen jälkeen tietoisuus ympäristön ongelmista on selvästi muuttanut asenteita. Mutta samaan aikaan toisaalta metsien käsittely on muuttunut yhä tylymmäksi, koneet kasvaneet ja jälki käynyt karmeaksi.

– Metsät halutaan hyödyntää viimeisen päälle. Ostaja haluaa ottaa kaikki puut ja tehdä myyjän kanssa sellaisen sopimuksen, että reunasta lähtien voi kerralla vetää kaiken sileäksi. Tuntuu että välimuodot totaalisten hakkuiden ja suojelun välillä puuttuvat. Tarvetta on pehmeämmille menetelmille, joilla voidaan ottaa puuta, mutta säästää monipuolista eri-ikäistä ja -lajista puustoa sekä myös vanhoja puita.

– Tuntuu, että lahjoittajillamme on suodattunut syvimmäinen motiivi lähteä mukaan. Siinä tietoon liittyy tunne, se miltä metsä tuntuu. Ihmisillä on tietty yhteys metsään. Se saattaa olla hyvin alueellinenkin ja liittyä tietyn kaltaiseen metsään. Monet tuntevat surua kadotetusta metsästä ja haluavat olla mukana suojelussa. Se on sen ymmärtämistä, että ihminen on vastuussa. Ja että oma elintasommekin riippuu luonnosta. Sille että kansalaiset voivat itse osallistua metsien suojeluun on muodostunut selvä tilaus, sanoo Anneli Jussila.