Anastacia myy musiikkiaan avoimuudella alastomuuden sijaan

Yhdysvaltalainen poplaulaja Anastacia on myynyt maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa levyä. Viime vuosina hän on kertonut avoimesti taistelustaan rintasyöpää vastaan.

viihde
Anastacia
Laulajatar Anastacia tuo Aamu-tv:seen tuulahduksen suuren maailman meininkiä, mutta myös vakavampaa puhetta. Hän on sairastanut rintasyövän ja kertonut sairaudestaan avoimesti.

Ylen aamu-tv:n haastattelema Anastacia ihastelee valoisaa Suomen kesää. Yöunet jäivät kevyiksi, mutta valon määrää hän ei silti moiti.

- Olen ollut Suomessa aiemminkin, täällä on kesällä ihanan valoisaa, ja saan auringosta paljon energiaa, hän kertoo.

Uusi single Stupid Little Things kertoo typeristä pienistä asioista, jotka saattavat tulla esimerkiksi rakkauden tielle. Anastacian mukaan pienet hölmöt asiat ovat juuri niitä, jotka estävät tekemästä isoja hyviä asioita. Huonon sijaan pitäisi keskittyä hyvään ja muistaa asioiden mittasuhteet.

- Tyhmät pienet asiat saattavat pilata päiväsi; saat väärän kahvin kahvilasta tai ruuhka hermostuttaa. Annamme liikaa tilaa negatiivisuudelle, vaikka voisimme keskittyä rakkauteen ja hyviin asioihin.

Anastacian ura on kestänyt jo 14 vuotta, ensimmäisen levynsä hän julkaisi vuonna 2000. Laulajatar kuvailee saaneensa hyvän alun uralleen, sillä hänen edustamansa pop-musiikki oli tuolloin valtavan suosittua. Viimeisin levy on kuuden vuoden takaa. Sen jälkeen on vaihtunut niin levy-yhtiö kuin managerikin.

- Pidän vaatteet päälläni ja teen itse kappaleitani. En halua alastomuuden myyvän musiikkiani. En tuomitse sellaista, mutta en haluaisi esimerkiksi lasteni tulla artisteiksi, jotka tekisivät niin. Olen tässä asiassa vähän vanhanaikainen, Anastacia naurahtaa.

Suosionsa salaisuudeksi Anastacia kuvailee taitoaan laulaa henkilökohtaisista asioista. Laulaja on kertonut avoimesti muun muassa rintasyövästään, joka leikattiin kymmenisen vuotta sitten.