Koe uusi yle.fi

Paulowin Musta mamba iskee todellisista tapahtumista

Kempeleläisen kirjailijan Ari Paulowin kahdeksas Jesse Hackman -teos kerää yhteen kolme todellisessa elämässä tapahtunutta asiaa ja rikosta – taitelijan vapaudella höystettynä. Rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat totuttuun tapaan Ouluun.

kulttuuri
Kirjailija Ari Paulow istuu sohvalla.
Pekka Loukkola / Yle

Yksityisetsivä Jesse Hackmanin seikkailut rikosten maailmassa jatkuvat. Tuttuun tapaansa kirjailija Ari Paulow punoo yhteen todellisia tapahtumia, toki taiteilijan vapaudella ryyditettynä.

Juonen punominen on raskasta puuhaa. Se on kuin matemaatikon työtä.

Ari Paulow

– Viime vuonna Alppilan koulussa irtisanottiin erityisopettaja, syyttä kuten myöhemmin selvisi. Opettajan puolesta kerättiin nettiadressi ja pidin erottamista todella epäoikeudenmukaisena. Tämä käynnisti idean uudesta Hackman-romaanista. Toki kirjassa on muitakin juonikuvioita kuten oululaisen lapsen sieppaus ja eräiden ravintoloiden harrastama veronkierto. Nämä tarinat minä sitten punon yhteen, Ari Paulow kertoo.

Juonikuviopäätöksen jälkeen mielikuvitus saa vallan

Paulow kirjoittaa rikosromaaninsa suunnitelmallisesti. Henkilögallerian jälkeen romaani hahmottuu luku luvulta juonikaavioineen. Kun kirjan kirjoittaminen alkaa, on romaanin loppuratkaisu jo tiedossa.

– Itse asiassa tarinan juonen punominen on raskasta puuhaa. Se on kuin matemaatikon työtä. Siinä vaiheessa ei pääse käyttämään taiteellisuutta, jos näin voisi sanoa. Sitten kun tämä vaihe on valmis, alkaa kirjailijan taiteellinen osuus, Paulow jatkaa.

Ari Paulowin edellinen romaaniVäärä nainenja uutuusMusta mambaon kirjoitettu kolmannessa persoonassa.

– Näiden kirjojen tarinoita oli vaikea kirjoittaa minä-muodossa. Mustassa mambassakin on paljon henkilöitä. On konnia ja donnia, alamaailman tyyppejä, on rehellistä kansaa ja rikoksen uhreja.

– Kirjoitan kolmannessa persoonassa, jotta pääsen kaikkien hahmojen päiden sisälle. Näin kirjasta tulee monipuolisempi ja syvällisempikin. Kolmannessa persoonassa kirjoittaminen on myös helpompaa kuin minä-muodossa, Paulow kiteyttää.