Kyyn puremajäljet ilmestyvät yhä harvempaan nilkkaan

Luonnossa kulkevat ovat tottuneet varomaan kyykäärmeitä. Yllätetty kyy voi iskeä hampaansa nilkkaan ja aiheuttaa ihmisille eritasoisia oireita. Riski tulla kyyn puraisemaksi on kuitenkin pienentynyt, kerrotaan Myrkytystietokeskuksesta.

Kuva: Pentti Palmu / Yle

Kyykäärmeitä esiintyy erityisen paljon Lounais-Suomessa ja saaristoissa. Asutuksen leviäminen on kuitenkin pienentänyt kyyn elinaluetta ja riski tulla käärmeen puremaksi on pienentynyt, kertoo Myrkytystietokeskuksen ylilääkäri Kalle Hoppu.

Mikäli kyy kuitenkin puraisee, kannattaa oireiden ilmestymistä seurata tarkkaan.

– Olemme ohjeistaneet, että aina kannattaa hakeutua hoitoon, jos oireita ilmenee. Oireet voivat vaihdella puremakohdan turvotuksesta hengitysvaikeuksiin ja shokkitilaan, Hoppu kertoo.

Lapset aina lääkäriin

Hopun mukaan ainakin lapset on syytä viedä lääkäriin, vaikka oireita ei ilmenisikään. Pelkkä epäily kyyn puremasta riittää. Pureman tunnistaminen voi ajoittain olla vaikeaa.

Tyypillisimmin puremakohdan ympärille ilmestyy lähekkäin kaksi pientä, lähes neulanpistomaista reikää.

Myrkytystietokeskuksen ylilääkäri Kalle Hoppu

– Tyypillisimmin puremakohdan ympärille ilmestyy lähekkäin kaksi pientä, lähes neulanpistomaista reikää. Tämä ei kuitenkaan ole luotettava tunnusmerkki, koska välillä reikiä on vain yksi. Ja jos tapahtumaa ei ole huomattu, niin se voi olla vaikeasti varmistettavissa, Hoppu toteaa.

Puremakohtaa ei saa liikuttaa

Hoppu muistuttaa, että purematilanteessa kannattaa käyttää yksinkertaista ensiapukeinoa.

– Puremakohta olisi pidettävä liikkumattomana. Sen voi esimerkiksi lastoittaa niin, että lihakset pysyvät paikoillaan puremakohdan ympärillä. Kyypakkausta ei enää nykyään suositella. Sen hyötyjä pidetään hyvin epätodennäköisinä, Hoppu kertoo.