Reilu kauppa käy - netissä

Jyväskylän Maailmankauppa Mango lopettaa toimintansa syksyllä. Reilun kaupan tuotteilla kauppaa tehnyt kehitysmaayhdistyksen Mango kompastui nettiin.

ilmiöt
Maailmankauppa Mangon myymälä Jyväskylässä.
Heini Rönkkö

Maailmankauppa Mango ehti pitää ovensa auki Jyväskylässä lähes 30 vuotta. Yläkaupungilla sijaitsevan kivijalkaliikkeen taival kuitenkin päättyy syksyllä, sillä kaupan ovi on lakannut käymästä. Taloudenhoitaja Heini Rönkkö kertoo, että iloista kaupan sulkemisessa on se, että reilun kaupan tuotteet ovat tulleet kuluttajille tutuiksi. Haikeata ja surullista puolestaan on tutuksi tulleiden tilojen sulkeminen.

Suomalaisten kiinnostus eettiseen kuluttamiseen kasvaa ja reilun kaupan tuotteiden myynti on noussut jo useana perättäisenä vuonna. Tuotteita ei kuitenkaan osteta erikoisliikkeestä vaan marketista tai verkkokaupasta. Niinpä Maailmankauppa Mangon kannattavuus on viime vuosina laskenut ja kehitysmaayhdistyksen hallitus on päättänyt sulkea liikkeen. Mango on Keski-Suomen vanhin Reilun kaupan tuotteiden erikoisliike.

– Vaikka myymälän sulkeminen on haikeata, on hyvä tietää, että Reilun kaupan tuotteet ja kulutusvalintojen eettisyys ovat ihmisille tärkeitä, toteaa Rönkkö.

Mangoa on pidetty auki vapaaehtoisvoimin. Myymälän sulkemisen myötä Jyväskylän kehitysmaayhdistys aikoo vetää henkeä. Heini Rönkkö sanoo, että vuoden parin ajan yhdistys hengähtää ja kehittää uusia toimintatapoja.

– Kyllä me silti olemme valmiita kertomaan kehittyvien maiden oloista ja asioista esimerkiksi kouluvierailujen avulla.

Maailmankauppa Mango aloitti toimintansa Kauppakatu 5:ssä vuonna 1997.