Samuli Heimonen: Maalaaminen on parhaimmillaan muistamista

Saarijärven museoon on avautunut kiehtovien väritilojen maailma, kun taidemaalari Samuli Heimonen kuljettaa kesänäyttelyvierasta unien, fantasian ja muistikuvien läpi.

kulttuuri
Muistaa ja suojella, näyttelyn nimiteos.
Muistaa ja suojella, näyttelyn nimiteos.Timo Hytönen/Yle

Näyttelylle valittu nimi_ "Muistaa ja suojella"_ viittaa muistojen merkitykseen ja siihen, että osa kokemuksistamme jää aina selittämättömiksi. Taiteilijana Heimonen haluaa näyttelynsä teoksilla korostaa sitä, että juuri tämä tulkintoja ja määritteluä pakeneva on meille ihmisille arvokasta ja kaipaa myös suojelua. Sen osalta voi hänen mukaansa puhua myös pyhän ja mystisen korvaamattomuudesta.

Värit kertovat uusiutumisesta ja uskalluksesta

– Värien tuleminen töihin on minulle jättiläismäinen muutos. Värien tulo sillä tavalla, että niitä on aivan kaikissa töissä ja se että ne ovat hyvin kylläisiä. Ehkä kyseessä on myös eräänlainen periksi antaminen sille mitä oikeasti on, on tässä taustalla.

Heimonen kertoo, että tässä näyttelyssä on hän on uskaltanut myös antaa taiteellisten esikuvien ja kuvallisten innoittajien näkyä. Muiden teoksia kopioimatta, mutta alkuperäisen muistikuvan merkitystä pohdiskellen. Heimonen puhuu teostensa yhteydessä "mielen arkeologiasta" ja "suunnittelemattoman suunnitelmallisesta tavoittelusta". Yksi uskallettava asia oli myös tarttua maalauksessa romanttisiin rakennusaineisiin.

– Romantiikka on yksi näitä asioita ja luulen, että kun sanoo sanan romantiikka, se kuulostaa harlekiini-romaanilta, mutta eihän se niin

Pyhyyden teema on ollut töissäni mukana aina, kun olen kuvataiteilijana toiminut. Se on myös sellainen aika usein väärin ymmärretty teema.

Samuli Heimonen

ole vaan se on tyylisuunta ja sellaisenaan todella väkevä ja todella tiukkaa tavaraa sisältävä.

– Minulle romatiikka tyylisuuntana on aina ajankohtainen ja luulen, että romantiikan lisäksi näistä töistä katsoja voi helposti löytää myös muita tyylisuuntia kuten esimerkiksi surrealismia ja symbolismia.

Toinen rohkeutta vaativa asia on käsitellä töissä pyhyyttä. Se tulkitaan taiteilijan mukaan useimmiten liian ahtaasti - ja yhdistetään aivan suotta uskontoon.

– Itse asiassa pyhyyden teema on ollut töissäni mukana aina, kun olen kuvataiteilijana toiminut. Se on myös aika usein väärin ymmärretty teema. Minullahan se ei esiinny tunnustuksellisena pyhänä tai kristillisenä pyhänä, vaan se on jotain sellaista mikä on jokaisen ihmisen kokemusmaailmassa joka päivä - jos siellä on. Pyhyyden kokemuksessa on kyse juuri oivaltamisesta.

Muistaa ja suojella, taiteilijan metodi

– Muistaa ja suojella, eli näyttelyn nimi, viittaa ihan tekemisen metodiin. Se kuvaa sitä, miten itse suhtaudun maalaamiseen ja ehkäpä myös syvällisemmin koko elämään. Muistaminen on sitä, mitä koen maalatessani - maalaaminen on parhaimmillaan muistamista. Se on jonkin asian esiin nostamista pinnan alta.

– Siinä tulee tavallaan se riemu, että jokin unohtunut asia palautuu muistiin. Suojella taas viittaa mysteerin ylläpitämiseen ja varjelemiseen. Sen tunnustamiseen, että on olemassa jotain sellaista jota meidän ei tulisi määritellä. Siitä voidaan toki puhua ja käsitellä sitä, mutta sitä ei voi, eikä saa määritellä.

Näyttelyn työt kulkevat muistikuvien, muistamisen ja siihen liittyvien kerroksellisten merkitysten maailmassa. Tyypillistä näyttelyn maalauksille on se, että alkuperäiseen muistikuvaan viittaava usein teemallinen figuuri on keskellä ja sen ympärille kietoutuu rikasta värikudosta ja maalauksen struktuuria. Esimerkiksi Heimosen työssä "Luotsi" keskellä on tunnistettaava pieni vene, koira ja ihmishahmo - kuohuina kiehuvan laajan värimeren keskellä.

Näyttelyn selvimmin yhden kuvallisen muiston ympärille rakentuva maalaussarja kuvaa jyrkänteeltä suistuvaa, hyppäävää tai kaipaavasti kurkoittavaa biisonia. Tämän sarjan alkukuva on talletettuna Yhdysvaltain Smithsonian-instituuttiin. Se on valokuva, joka alunperin kuvasi intiaanin metsästystä. Taiteilijalle se kiersi modernin populaarikulttuurin kautta.

– Tämä biisonihyppy on alkuaan amerikkalaisen valokuvaajan kuva, johon itse törmäsin U2 -yhtyeen musiikkivideon viimeisenä kuvana. Olin nähnyt sen ja ehtinyt jo unohtaa, mutta tähänkin liittyy se muistamisen tematiikka: se palautui mieleen ja pitkän aikaa mietin, voinko tai saanko ottaa sen käsittelyyn. Tämä hyppyteema oli ollut jo monissa maalauksissa ja halusin tuoda sen biisonin hypyn esiin eri tulkintakehyksissä. Syntyi neljä näkökulmaa, neljä eri dramatisointia tilanteesta: yksi on sankarillinen, yksi kaipaava, yksi on elokuvahyppy ja yksi jopa mahdollisesti vahingossa tipahtaminen.

Heimosen mukaan katsoja voi lähestyä yhtä kuvaa tai kaikkia neljää, valita tai nähdä sen kaikista eri näkökulmista.

Saarijärven museo, kotimuseo

Saarijärven museon näyttelyssä on mukana myös Heimosen lapsuuteen ja kotiseutuun muistin kautta kytkeytyvä kuva. Teos "Lohikäärmepuu" liittyy Saarijärveltä edelleen löytyvään kiipeilypuuhun, joka yhdisti siinä leikkiviä lapsia. Nyt lapset - tai muisto heistä - ovat maalauksessa puun oksilla pantterin kissamaisina hahmoina. Toinen hyvin henkilökohtainen työ on "Ikuisesti sinun", joka kuvaa muistoa Heimosen unissa esiintyvästä opastajasta.

– Hyvin tumma pantterimainen hahmo, joka nousee punaisesta usvasta. Se on muisto toistuvasti unissani esiintyvästä hahmosta, joka on opastanut minua elämän eri tilanteissa. Oikeastaan hyvin merkillisestä puhumattomasta hahmosta, joka on hellästi ohjannut minua

Merkillisestä puhumattomasta hahmosta, joka on hellästi ohjannut minua - pitämällä kättä suussa ja viemällä minua tai osoittamalla jotain.

Samuli Heimonen

- pitämällä kättä suussa ja viemällä minua tai osoittamalla jotain. Siihen sisältyy sekä uhkaavia että positiivisia mielikuvia. Unissani tiedän, kuka se on, koska se käyttäytyy samalla tavoin ja osoittaa minulle aina jotain.

– On kiva tehdä siitä kuva, koska unissa se jää niin määrittelemättömäksi ja tässäkin paljastan siitä todella vähän: oikeastaan vain ääriviivat ja sen katseen, joka on olennainen.

Samuli Heimonen voi syystä pitää Saarijärven museota eräällä tavalla museokotinaan. Hän piti ensimmäisen varsinaisen laajan yksityisnäyttelynsä Saarijärvellä vuonna 2002 ja on kuluneiden vuosien aikana toistuvasti palannut sinne eri syistä. Aivan ensimmäinen esiintyminen museossa oli teini-ikäisenä lukiolaisena vuonna 1992, jolloin hän oli osana nuorten työryhmää rakentamassa omaa osuuttaan Tilanomaista-näyttelyyn.

Aika, kerrostuvat merkitykset

Mutta voiko taiteilija käsitellä muistojen lisäksi myös omaa vanhenemistaan ja kokemustensa karttumista, kysymys saa Samuli Heimosen pohtimaan myös taiteen mahdollisuuksia tuottaa kerrostuvia merkityksiä, joiden kautta alkuperäinenkin muisto joutuu uudelleen tulkittavaksi.

– Se on vaikea kysymys. Mä en tunnista minkäänlaista muutosta itsessäni. Olen edelleen se sama 17-vuotias poika, joka piti täällä ensimmäistä ryhmänäyttelyään Purolan Mikan kanssa.

– Mutta ehkä kuitenkin näen sen muutoksen näissä töissä, kun näitä nyt voi tarkastella näin yhdessä. Täällä on aika paljon maisemallista ja sellaista, jossa jokin konteksti koetetaan paikallistaa ja näyttää se siihen liittyvä koko pieni maailma. Niin siihen kyllä olen saanut vahvistusta myös taiteilijakollegoilta, että saman tyyppisiä ajatuskulkuja on muillakin tekijöillä.

– Eli voisiko se liittyä ikään, voisiko se liittyä siihen, että haluaa nähdä asiat laajemmin, Heimonen miettii ja jatkaa,

– Ehkä se liittyy. Mahdotonta myöntää, että tulen vanhemmaksi. Mutta veikkaan, että siihen se liittyy että haluaa ottaa kokonaisvaltaisemman otteen siihen, että mitkä kaikkia asiat vaikuttavat tuohon yhteen pieneen asiaan. Kun aikaisemmin on tehnyt kuvia vain siitä pienestä asiasta.