Pääministeri Katainen tuomitsee anarkistien väkivaltaiset suunnitelmat

Viikonloppuna Lahdessa järjestettävän kokoomuksen puoluekokouksen yhteyteen suunnitellaan mielenilmausta. Anarkisteiksi itseään kutsuvan ryhmän saapuminen aiheuttaa erityistoimenpiteitä myös poliisille.

politiikka
Jyrki Katainen
Jyrki KatainenKristiina Lehto / Lehtikuva

Anarkisteiksi itseään kutsuva ryhmä on saapumassa Lahteen perjantaina, jolloin kokoomuksen puoluekokous alkaa. Facebookissa suunniteltu mielenilmaus ei kaikkien osallistuvien mukaan tarvitse olla väkivallaton.

Pääministeri Jyrki Katainen tuomitsee väkivallan.

– Suomessa on mielipiteenilmaisun vapaus, mutta minkäänlainen väkivalta ei kuulu sen piiriin. Se on aina rikos ihmisyyttä ja toisia ihmisiä kohtaan. Silloin aina myös menettää puhevaltansa, hän sanoo.

Katainen ei kuitenkaan ole huolissaan anarkistien suunnitelmista. Pääministeri toivoo, että viikonlopun puoluekokous saa rauhan.

– En ole huolissani, koska meillä on virkavalta, joka pystyy tämän hoitamaan. Toivon mukaan ne, joilla on asiaa, kertovat sen, mutta eivät vahingoita kanssaihmisiä.

Poliisi on varautunut anarkistien saapumiseen

Hämeen poliisi on varautunut saamiensa tietojen pohjalta viikonloppuun. Anarkistien suunnitelmat aiheuttavat erityistoimenpiteitä.

– Aina, kun tällaista ilmenee, se vaikuttaa poliisin toimintaan. Väkivallan uhka ei tällä hetkellä vaikuta todennäköiseltä, mutta siihenkin on varauduttu, komisario Taiso Kuhlman kertoo.

Paikalle saapuvan ryhmän kokoa ja motiiveja on vaikea arvioida etukäteen.

– Noin kuudenkymmenen hengen kokoinen porukka on näillä tiedoilla tulossa. Esimerkiksi sää vaikuttaa varmasti osallistujamäärään, Kuhlman arvioi.

Anarkistien suunnitelmista uutisoi ensimmäisenä HBL (siirryt toiseen palveluun).