1. yle.fi
  2. Uutiset

Hämeenlinna aloitti satojen kukka-amppeleiden urakan

Hämeenlinnan kaupunki ripustaa kesäksi lähes puolen tuhatta kukka-amppelia kaupunkikeskustaan ja maaseututaajamiin. Kaikkiaan Hämeenlinna istuttaa noin 10 000 kesäkukkaa.

Kukka-amppelit
kukka-amppeli Hämeenlinnassa Viipurintiellä
Markku Karvonen / Yle

Hämeenlinnan kautuvarsia koristaa tänä kesänä lähes 500 kukka-amppelia. Runsaat puolet niistä kukkii kantakaupungissa. Lammille tulee toistasataa amppelia, lisäksi niitä ripustetaan joitakin kymmeniä Hauholle, Tuulokseen, Iittalaan ja Renkoon.

Kaupunki istuttaa amppeliehin, kukka-astioihin ja maaryhmiin noin 10 000 kukkaa.

Maaryhmien ja kukka-astioiden istutukset alkoivat jo viime viikolla ja amppeleiden ripustaminen keskiviikkona.

Hämeenlinna käyttää amppeleissa kolmea erilaista pelargoniaa. Maaryhmissä ja astioissa kaupunki suosii mm. begoniaa, päivänhattuja ja samettiruusuja.

Lue seuraavaksi