yle.fi-etusivu

Ulvilan murha valkokankaalla — ensiesitys nähtiin Sodankylässä

Ohjaaja Pekka Lehdon dokumenttielokuva Ulvilan murhamysteeristä räväytettiin yleisön eteen Sodankylän elokuvafestivaaleilla. Dokumentti tuo nähtäville muun muassa lasten kuulusteluvideoita ja kuvia poliisin tekemistä murhapaikan rekonstruktioista. Elokuvassa Anneli Auer myös vastaa syyttäjän ja tutkinnanjohtajien väitteisiin

Kotimaa
Ohjaaja Pekka Lehto
Ohjaaja Pekka Lehtoa haastattelee Sodankylässä Bikka Puoskari. Kuva: Maija-Liisa Juntti / Yle

Lehto on dokumenttiaan varten seurannut murhasta syytetyn Anneli Auerin oikeudenkäyntejä vuosien ajan. Dokumenttia kuvattiin kolme vuotta.

- Materiaalia oli paljon ja sen järjestäminen vei aikaa. Sitä leikattiin melkein vuoden ajan tähän kuntoon, että se on nyt 88 minuuttia. Tästä aiheesta, jossa ollaan aika tummissa vesissä, ei pitempää elokuvaa kannata edes tehdä, ohjaaja Pekka Lehto kertoo Sodankylässä.

Inhimillinen näkökulma synkkään draamaan

Anneli Auerin aviomies Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan joulukuussa 2006. Poliisitutkinta sai dramaattisen käänteen 2009, kun poliisi pidätti Auerin murhasta epäiltynä. Tapahtuma on saanut vuosien varrella huomattavan runsaasti mediajulkisuutta.

- Se on ollut lähinnä tällaista eipäs juupas –käsittelyä, onko syyllinen vai eikö ole syyllinen. Minä katson tätä tapahtumaa nimenomaan perheen kannalta, inhimillisesti, ohjaaja Pekka Lehto kertoo.

Tärkeä osa elokuvaa ovat syyttäjän ja poliisin väiteet ja syytetyn vastaus niihin.

- Tässä on hyvin isossa osassa syyttäjä ja kolme tutkinnanjohtajaa ja heidän väitteisiin ja versioihin, mitä on tapahtunut Anneli Auer itse vastaa suoraan tässä elokuvassa, Lehto sanoo.

- Ja kun perheestä puhutaan, niin tässä on hyvin vahvasti esillä perheen vanhin tytär, joka kertoo nähneensä surmaajan hyppäävän ikkunasta ulos. Ja tässä nähdään miten poliisi yrittää murtaa tätä nuoren tytön tarinaa.