1. yle.fi
  2. Uutiset

Legendojen paluu

Juha Mieto ja Thomas Wassberg ottivat revanssin teräaseilla.

urheilu
Juha Mieto ja Thomas Wassberg ratkoivat paremmuuttaan halkojen hakkaamisessa.
Kirves heilui Heinolassa, kun Mieto ja Wassberg ottivat revanssin.

Se kuuluisa yksi sadasosa kaihertaa edelleen urheilukansan olympiamuistolohkossa. Tänään Juha Mieto ja Thomas Wassberg tarttuivat Heinolassa kirveisiin ja testasivat, mikä on tämän päivän marssijärjestys. Molemmille oli kasattu eteen pölli poikineen, mutta järjestäjien varaaman kymmenen minuutin asemesta legendat pistivät ne haloiksi alle kolmen minuutin. Taiston myötä se kuuluisa sadasosasekunti muuttui tulitikuksi, mutta vanha trauma sai silti laastarin -sen verran hyväntuulinen oli Miedon ja Wassbergin kohtaaminen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue seuraavaksi