Törkeästä kavalluksesta ehdollista vankeutta – vaimon rahanpesusta ei näyttöä

Pietarsaarenseudun veteraaniautoyhdistyksen entinen rahastonhoitaja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja korvaamaan yli 180 000 euroa yhdistykseltä kavaltamiaan varoja. Näyttöä hänen vaimonsa osallisuudesta rahanpesuun ei kuitenkaan löytynyt.

Kotimaa
Kuvassa veteraaniautoja.
Roger Källman / Yle

Syyttäjä vaatii avioparille ehdollista vankeusrangaistusta, sakkoja ja yhdyskuntapalvelua törkeästä kavalluksesta, rahanpesusta ja väärennyksestä. Syytteet törkeästä kavalluksesta ajoittuvat vuosille 2007–2013. Vaimoa syytetään rahanpesusta vuosina 2007–2012.

Syytetty mies toimi veteraaniautoyhdistyksessä rahastonhoitajana. Yhdistys järjestää kesäisin Juthbackan markkinoita Uudessakaarlepyyssä.

Mies myönsi syyllisyytensä sekä törkeään kavallukseen että väärennökseen. Hän sanoi, että oli aikonut maksaa rahat takaisin. Syytetty oli pahoissa talousvaikeuksissa, jotka juontuivat hänen yrityksensä konkurssiin 90-luvulla. Hän yritti saada rahaa muun muassa sijoitustoiminnalla. Sekä mies että hänen vaimonsa ovat sanoneet, ettei vaimo ollut tietoinen kavalluksesta.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja suorittamaan 45 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hänen on korvattava Pietarsaarenseudun Veteraaniautoyhdistykselle runsaat 183 000 euroa korkoineen.

Mies hoiti raha-asiat, vaimo käytti vain pankkikorttia

Vaimoa syytettiin törkeästä rahanpesusta. Hänen miehensä oli siirtänyt suuriakin summia yhdistyksen varoja vaimonsa tilin kautta. Näin hän toimi, koska miehen omalta tililtä rahat olisi voitu ulosmitata. Syyttäjän mukaan vaimo on ollut tietoinen tilisiirroista ja on antanut niihin suostumuksensa.

Oikeudessa vaimo sanoi, että mies on hoitanut perheen talousasiat. Vaimo oli tarkkaillut tilinsä saldoa automaattinostojen yhteydessä, eikä ollut koskaan nähnyt tilillä suuria summia. Tietokonetta hän ei kertomansa mukaan osaa käyttää.

Syytetyllä rahastonhoitajalla on ollut tilinkäyttöoikeus kyseisiin tileihin, ja vaimon tietämys niistä on ollut vähäistä. Oikeus ei kyennyt osoittamaan, että vaimo olisi ollut tietoinen rahan liikkeistä.

Oikeus piti uskottavana vaimon kertomusta siitä, ettei hän käytä verkkopankkia, vaan on ainoastaan nostanut rahaa tai maksanut ostoksia pankkikortilla. Hän on nähnyt osan tiliotteista, mutta osan mies on ottanut niiden tultua postissa.

Oikeus toteaa päätöksessään, että vaikka yleisesti voikin pitää tapana, että tilinomistaja seuraa tiliään säännöllisesti, ei ole myöskään täysin epätavallista, että perheessä laskujen maksaminen ja pankkiasiat annetaan vain yhden henkilön hoidettaviksi.

Samoin oikeus totesi, että vaimo saattoi antaa miehensä käyttää tiliään, jotta tämä välttyisi ulosmittaukselta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vaimo olisi ollut tietoinen rahojen rikollisesta alkuperästä tai että tällä olisi ollut syytä epäillä niiden alkuperää.