Ratikan puolustajat voittivat Tampereella

Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että raitiotien suunnittelua jatketaan Tampereella.

Kotimaa
Valtuutettuja Tampereen kaupunginvaltuuston salissa
Yle / Antti Palomaa

Tampereen ratikan suunnittelua on päätetty jatkaa. Valtuusto päätti asiasta 5 tuntia kestäneen keskustelun jälkeen äänin 48-18. Äänestyksessä annettiin yksi tyhjä ääni.

Samalla valtuusto päätti siitä, että raitiotie kulkisi keskustan länsipuolella Paasikiventietä Näsijärven rannassa. Toinen vaihtoehto eli Pispalan valtatie ei saanut riittävästi kannatusta sen puolesta kerätystä adressista huolimatta.

Kansanäänestystä ratikasta ei järjestetä. Valtuutetut hylkäsivät sitä esittäneen toivomusponnen.

Ratikka ei saa maksaa yli 250 miljoonaa

Nyt alkaa siis raitiotien kehitysvaihe. Vuonna 2016 tarvitaan vielä päätös raitiotien rakentamisesta, ennen kuin kiskoja aletaan vetää.

Tämänpäiväisen päätöksen mukaan päätös rakentamisesta voidaan tehdä, jos kehitysvaiheessa päästään toteutuskelpoiseen ratkaisuun. Kustannukset eivät saa ylittää 250 miljoonaa euroa, ja valtion pitää osallistua kustannuksiin 30 prosentin osuudella.

Yli 23 kilometrin pituinen raitiotie kulkisi Hervannasta keskustaan ja edelleen Lentävänniemeen. Keskussairaalalle tulisi oma raide.

Raitiotievaunut alkaisivat liikkua Tampereen katukuvassa aikaisintaan vuosina 2018-19.