Kansanedustajat odottavat hallitukselta työtä työllisyyden hyväksi

Keskisuomalaiset kansanedustajat vaativat maan uudelta hallitukselta tehokkaampia toimia talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. Opposition odotukset ovat pienet, mutta hallituspuolueissa jaksetaan uskoa omien taitoon talouden vakauttamisessa.

Tuula Peltonen
Eduskunta.
Yle

Yle Keski-Suomi kysyi maakunnan kansanedustajilta sähköpostitse, mitä nämä odottavat minihallitusneuvotteluilta ja pääministeriksi nousevalta Alexander Stubbilta. Europarlamentaarikoksi siirtyvä kokoomuksen Henna Virkkunen ei halunnut vastata kyselyyn.

Katainen jättää surkean perinnön.

Mauri Pekkarinen

Ankarinta arvostelua hallitus saa keskustalaisilta ja erityisesti konkariedustaja Mauri Pekkariselta (kesk.), joka vaatii muun muassa lapsilisä- ja kotihoidontukileikkauksista luopumista sekä panostusta bioenergiaan ja maakunnan liikennehankkeisiin.

- Katainen jättää surkean perinnön, Pekkarinen toteaa.

Myös Pekkarisen puoluetoverit Aila Paloniemi ja Anne Kalmari sekä perussuomalaisten Kauko Tuupainen ja Teuvo Hakkarainen ja vasemmistoliiton Eila Tiainen peräänkuuluttavat talouden ja työllisyyden parantamista.

- Meillä kansantuotteen väheneminen on vuositasolla jatkunut jo kohta kolme vuotta. Sotien jälkeinen taloushistoriamme ei tunne ajallisesti yhtä pitkää talouden alamäkeä, Paloniemi muistuttaa.

Hallituksen keväällä jättäneen vasemmistoliiton Eila Tiainen haluaa, että kehysriihen päätöksiä otetaan uuteen harkintaan.

- Erityisesti indeksikorotusten ja lapsilisien leikkaaminen on huono päätös, Tiainen suomii.

Hallituspuolueet pitäytyvät päätöksissä

Hallituspuolueiden edustajat puhuvat myös työllisyyden puolesta, mutta sävy on toinen. Tuula Peltonen (sd.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok.) korostavat sitä, että uudenkin hallituksen on pysyttävä aiemmin sovituissa kehyspäätöksissä.

Tarvitsemme kipeästi uusia täsmäavauksia, joilla saataisiin talouskasvua.

Sinuhe Wallinheimo

- Lisäksi tarvitsemme kipeästi uusia täsmäavauksia, joilla saataisiin talouskasvua aikaiseksi, Wallinheimo muotoilee.

- Olemme valmiita keskustelemaan muun muassa työllisyyden lisäpanostuksista ja lapsiperheiden tilanteen helpottamisesta, Peltonen kuvaa demareiden asennetta.

Kataisen hallituksen peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) lisää tavoitelistaan vielä eriarvoisuuden poistamisen.

- Tärkeänä näen tietysti myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen, Huovinen toteaa.

Valiokunnat tyhjäkäynnillä

Anne Kalmari sanoo, että hallitus on ollut koko kevään päätöksentekokyvytön ja monet valiokunnat ovat siksi käyneet tyhjäkäynnillä. Hänen mukaansa ministerien suuri vaihtuvuus on vaikuttanut hallituksen työhön.

- Miksi ministerit eivät arvosta omaa asemaansa vaan pyrkivät muualle? Kalmari kyselee.

Twiittaamisen ministeri Stubb voisi tässä surkeassa tilanteessa jättää vähemmälle.

Aila Paloniemi

Teuvo Hakkarainen haluaisi uudelta hallitukselta pureskeltavaa valiokuntiin.

- Olisi toivottavaa, että yhtenäisyyttä löytyisi sen verran, että saisivat esityksiä aikaan, Hakkarainen sanoo.

Tuula Peltosen mielestä nyt tarvitaan hallituskauden yli ulottuvaa talousajattelua.

- Nyt ei ole mahdollista hajottaa vaan vakauttaa, Peltonen määrittelee.

Twiittaaminen vähemmälle

Oppositio toivoo Stubbilta koko Suomen kehittämistä keskittämisen sijaan.

- Twiittaamisen ministeri Stubb voisi tässä surkeassa tilanteessa jättää vähemmälle, Aila Paloniemi letkauttaa. Myös Anne Kalmari toteaa, että " vaikeat asiat vaativat shown sijaan vahvaa johtamista".

Hakkarainen odottaa Stubbilta hyvää yhteistyötä erityisesti Antti Rinteen kanssa. Kauko Tuupainen haluaa tulevalta pääministeriltä vähemmän melua Natosta.

Irtiottoja ei, hyvää johtamista ja rohkeutta kiitos.

Tuula Peltonen

- Hänen tulisi käynnistää neuvottelut, joiden tuloksena Suomen EU-maksuihin saataisiin kevennystä Englannin tapaan, Tuupainen toteaa.

Eila Tiainen arvostelee Stubbin linjapuhetta ristiriitaiseksi. Hän haluaa, että Stubb lopettaa "Nato-intoilunsa" ja on puuttumatta verotukseen ja ay-jäsenmaksuihin.

Myös hallituspuolueissa on odotuksia uudelle pääministerille. Sinuhe Wallinheimo toivoo Stubbilta "osallistavaa johtajuutta". Hän uskoo tulevan pääministerin kykyyn parantaa hallituksen ilmapiiriä.

- Meidän on parannettava yhteistyötä laajalla rintamalla (myös hallitus-oppositio-akselilla) ja toivon, että tämä onnistuu tulevan pääministerin johdolla, Wallinheimo sanoo.

- Irtiottoja ei, hyvää johtamista ja rohkeutta kiitos, toivoo Tuula Peltonen.

Susanna Huovinen uskoo, että Stubb on "yhteistyökykyinen, avoin sekä kaikkia ministereitä kuunteleva johtaja".

Kuhinaa pääministeripuolueessa

Yle Keski-Suomi kysyi kansanedustajilta myös sitä, onko hallituksen ero ja sitä seurannut minihallitusneuvottelu vaikuttanut jotenkin eduskunnan toimintaan. Esimerkiksi Mauri Pekkarinen ja Teuvo Hakkarainen sanovat, että tilanne ei näy eduskunnan työssä.

Eila Tiaisen mielestä hallituksenvaihdos on häirinnyt tavanomaista lainsäädäntötyötä, sillä aikataulut ovat tulleet epävarmemmiksi.

Myös Susanna Huovinen arvioi, että muutoksia on tullut lähinnä eduskunnan aikatauluihin. Sinuhe Wallinheimon mielestä hallituksen ero ei näy eduskunnan ruohonjuuritason työssä, vaikka aivan ilman vaikutuksia ministerikierrätys ei sujukaan.

- On selvää, että tämä tilanne aiheuttaa tietynlaista "kuhinaa" pääministeripuolueen sisällä, varsinkin kun ministerivaihdoksia on luvassa, Wallinheimo myöntää.

- Totta kai olemme kaikki valmistautuneet tuleviin hallitusneuvotteluihin ja se on tietenkin tuonut lisätyötä, SDP:n Tuula Peltonen kiteyttää.