Irakin suurin öljynjalostamo suljettu – ulkomaalaiset työntekijät evakuoitu

Öljyn hinta on kääntynyt terävään nousuun Irakin kriisin puhjettua. Raakaöljyn hinta on tällä hetkellä noin 83,30 euroa barrelilta.

Ulkomaat

Irakin suurin öljynjalostamo Baijissa Pohjois-Irakissa on suljettu, ja jalostamon ulkomaalainen henkilökunta on evakuoitu. Paikalliset työntekijät jäävät jalostamolle, ja se on yhä armeijan hallussa.

Hallitusta vastustavat ääri-islamistisen ISIS-järjestön aseistautuneet kapinalliset ovat saartaneet öljynjalostamoa torstaista lähtien.

He aloittivat laajan hyökkäyksen Irakin shiiajohtoa vastaan reilu viikko sitten. ISIS on vallannut muun muassa Irakin toiseksi suurimman kaupungin Mosulin ja useita pienempiä kaupunkeja maan pohjoisosissa.

Öljyn hinta on ollut viime viikkoina nousussa, ja se on kääntynyt terävään nousuun Irakin kriisin puhjettua. Kesäkuun alusta raakaöljyn hinta on noussut noin neljä dollaria eli 2,96 euroa barrelilta. Se maksaa tällä hetkellä Nasdaqissa (siirryt toiseen palveluun) 112,72 dollaria eli 83,30 euroa barrelilta.

Lähteet: Reuters