Picasson maalauksen alta paljastui piilotettu muotokuva

Taidehistorioitsijat yrittävät nyt selvittää, kuka taulun rusettikaulainen mies on.

kulttuuri

Pablo Picasson varhaisen mestariteoksen alta on löydetty toinen, tuntematonta miestä esittävä muotokuva. Taidehistorioitsijat paljastivat vanhemman teoksen Sininen huone -maalauksen (1901) alta infrapunakuvauksen avulla. Asiasta kertoi uutistoimisto AP (siirryt toiseen palveluun).

Nyt yhdysvaltalaisen Phillipsin taidemuseon konservaattorit koettavat selvittää, kuka kuvan mies on.

Sininen huone on kuulunut Phillipsin kokoelmiin vuodesta 1927, ja sitä on tutkittu vuosien ajan. Teoksen epätasaisten siveltimenvetojen vuoksi on epäilty jo pitkään, että sen alla piilee toinen maalaus. Eräs konservaattori huomautti siveltimenvedoista jo vuonna 1954, mutta vasta 1990-luvulla teoksen röntgenkuvaus näytti epäselviä merkkejä piiloon maalatusta kuvasta. Tuolloin ei ollut selvää, että kyseessä oli muotokuva.

Lopulta infrapunakuvaus paljasti, että vanhempi maalaus esittää käteensä nojaavaa parrakasta miestä, jolla on yllään puvuntakki ja rusetti. Tutkijoiden mukaan teos ei ole omakuva. Yksi mahdollisuus on, että maalaus esittää ranskalaista taidekauppiasta Ambroise Vollardia, joka järjesti Picassolle näyttelyn vuonna 1901.

Teknisen analyysin perusteella muotokuva oli maalattu juuri ennen Sinistä huonetta. Phillipsin kuraattori Susan Behrends Frank arveli AP:n haastattelussa, että Picasso maalasi toisen teoksensa päälle, koska hänellä ei ollut varaa puhtaaseen kankaaseen.

– Hänellä ei ollut varaa ostaa uusia kankaita aina, kun hän sai idean, jonka hän halusi toteuttaa, Behrends Frank sanoi.

Lähteet: AP