1. yle.fi
  2. Uutiset

Metsähallitus aikoo myydä Pilke-talon

Metsähallitus aikoo myydä Rovaniemen toimitalonsa Pilkkeen. Syynä on hallituksen vaatimus saada lisää tuloja Metsähallitukselta. Pilke valmistui alle neljä vuotta sitten, lokakuussa 2010.

talous
Metsähallituksen toimitalo 'Pilke' Rovaniemellä
YLE / Matti Konttinen

Hallitus vaatii Metsähallitukselta 25 miljoonaa euroa lisää tuloja tänä ja ensi vuonna.

Metsähallituksen viestintäjohtaja Juha Mäkinen sanoo, että Pilkkeestä on saatava yli kymmenen miljoonaa euroa, jotta siitä saadaan myyntivoittoa. Yli kymmenen miljoonan euron arvoisen valtion omaisuuden myynnistä päättää lain mukaan eduskunta.

Jos Pilke myydään, tiedekeskus ja Metsähallituksen toimisto jatkaisivat toimintaa normaaliin tapaan vuokralaisina.

Pilke valmistui alle neljä vuotta sitten, lokakuussa 2010. Rakennus sijaitsee Rovaniemellä Arktikumin naapurissa.

Pilkkeen lisäksi Metsähallitus aikoo myydä kymmenkunta muuta omistamaansa toimistoa eri puolilta Suomea, lisää talousmetsiä ja mahdollisesti myös työntekijöiden virkistyskäyttöön tarkoitettuja kämppiä. Mäkinen korostaa, että omaisuutta myydään vain, jos niistä saadaan riittävästi myyntivoittoa.

Lue seuraavaksi