Ärsyttävä ininä onkin lemmenkutsu

Kesään kuuluvat monet äänet, joita talvella kaiholla muistellaan: linnunlaulu, laineen liplatus ja tuulen humina lehtipuussa. Hyttysen ininää tai itsepintaisen paarman pörinää ei kaipaa kukaan. Ihmisiä ärsyttävillä hyönteismaailman äänillä on kuitenkin oma, tärkeä tarkoituksensa.

ilmiöt
Hyttynen.
Jari Flinck / Yle

Toisin, kuin voisi kuvitella, hyttynen ei inise vain ihmistä ärsyttääkseen. Hyttysen omintakeisella ääntelyllä on tärkeä merkitys. Ininällä kutsutaan lajitoveria pariutumaan.

– Hyttysen ininä johtuu siitä, että sen siivet lyövät todella nopeasti, useita satoja kertoja sekunnissa. Ininän korkeudella ja volyymitasolla on hyvin tärkeä merkitys. Saman lajin koiras tietää siitä, että tuossa on minulle sopiva naaras. Ininä houkuttelee parittelemaan, kertoo Kainuun ELY-keskuksen suunnittelija, hyönteistutkija Reima Leinonen.

Eri lajien hyttysten ininöiden taajuudet ovat hyvin erilaiset. Metsähyttynen ei sekoita lajitoveriaan taigahyttyseen.

– Se mitä me kuulemme, ei ole sama kuin mitä hyttynen kuulee. Sääsken ininä on joko luotaantyöntävä tai kutsuva. Lajitoverit tunnistavat kyllä kummasta on kysymys eli päästäänkö parittelemaan vai poistutaanko paikalta, naurahtaa Leinonen.

Ainoastaan naarashyttynen imee verta, mutta molemmat hyttyssukupuolet inisevät.

– Molemmilla on sama siipien ääni. Koiras inisee aivan samalla taajuudella kuin lajinsa naaras, Leinonen sanoo.

Äänettömyys paljastaa jäljittelijän

Suomen kesässä kuulee ininän lisäksi pörinää ja surinaa hyönteisen lentäessä ohi. Kaikkien äänien takana ovat siivet ja erot löytyvät äänen taajuuksista.

– Pörinä on matalaa taajuutta ja ininä korkeampaa. Pörisijän siipien lyöntitiheys on harvempi, Leinonen selittää.

Paarma
Hyttysen ininän lisäksi kesän kiusoihin kuuluu myös paarman surina.Jari Flinck / Yle

Hyönteistutkija Reima Leinonen kertoo, että Suomen ilmatilassa lentelee myös jäljittelijöitä. Monet lasisiipiperhoset muistuttavat hyvin paljon ampiaista.

– Esimerkiksi haavanlasisiipi on erehdyttävästi ampiaisen näköinen muodoltaan ja väritykseltään. Se ei lentäessään kuitenkaan ääntele millään tavalla, kun ampiainen puolestaan pörisee aina. Pedot luulevat lasisiipeä silti pistäväksi ja jättävät sen rauhaan. Ilmiötä kutsutaan mimicryksi. Luonnossa on lupa vähän huijatakin, Reima Leinonen toteaa.

Olipa lentäjän ääni ininä, pörinä tai surina, niin kysymys on sen elämän tärkeimmästä asiasta eli lisääntymisestä.

– Myös niillä hyönteisillä, jotka eivät siipiään räpyttele on mielessään pariutuminen. Jos ääntelykonstia ei ole, niin silloin hyönteismaailmassa pelataan hajuilla. Tuoksut ja feromonit ovat aivan yhtä yksilöllisiä kuin äänet, Leinonen selittää.

Jotkut hyönteiset pystyvät haistamaan lajitoverinsa jopa kilometrien päästä.

Piipityksestä pannaan

Perhoset lentelevät normaalisti aivan hissukseen, mutta jotkut niistäkin osaavat tarvittaessa äännellä. Pääkallokiitäjä osaa piipittää ahdistettuna.

– Jos ihminen roikottaa pääkallokiitäjää siivestä sormissaan, niin se piipittää, Leinonen sanoo.

Pääkallokiitäjä.
Pääkallokiitäjä osaa piipittää ahdistettuna.Hanna Juopperi / Yle

Äänestä on joskus haittaakin, sillä katolinen kirkko on julistanut piipittävän pääkallokiitäjän keskiajalla jopa pannaan, hyönteistutkija Leinonen muistelee.

– Se ilmestyi silloin, kun oli ruttoa, sotia ja muita vakavia katastrofeja. Sillä oli pääkallo selässään ja kaiken kukkuraksi se äänteli. Eihän kirkko voinut muuta kuin julistaa sen paholaisen lähetiksi.

Hyönteismaailman toinen yllättävä piipittäjä popsii ihmisen jäänteet maan povessa.

– Turkkilo raatokuoriainen piipittää myös, mutta sekin käyttää ääntään vain ahdistettuna, Leinonen kertoo.

Hyönteisillä ei ole äänihuulia ja useimmat äänet muodostuvat siipien iskuista. Piipittäjät muodostavat äänensä kuitenkin suussaan.

– Niillä on suuosissaan sellainen ontto putki, jossa ääni muodostuu. Rakenteet muistuttavat hieman äänihuulia, mutta eivät sitä ole, sanoo tutkija Reima Leinonen