Sipoon lähijunayhtälö ratkeaa tiukalla yhteispelillä

Henkilöjunaliikenteen aloittaminen Sipoon suuntaan saattaa vaatia uusien ohituspaikkojen rakentamista.

Kotimaa
Juna vauhdissa.
Yle

Lähijunat tulevat ennen pitkää Keravan ja Nikkilän väliselle radalle, jos asian toteuttamiseen on riittävästi tahtoa. Näin tiivistää Liikenneviraston liikennejärjestelmän johtava asiantuntija Anne Herneoja.

Henkilöliikenteen alkaminen riippuu alueen asukasmäärän kasvamisesta, ja radan varrelle rakentaminen puolestaan riippuu henkilöjunista. Molempien toteutuminen vaatii tiivistä yhteistyötä kuntien, HSL:n ja Liikenneviraston välillä.

– Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun uusi asema avataan ja sinne sitten ruvetaan rakentamaan. Se vain vaatii tiukkaa yhteispeliä ja yhteistä arviota siitä, että asukaskysyntääkin on tulossa, Herneoja sanoo.

Hänen mukaansa keskeistä on myös, että HSL löytää henkilöliikenteelle toteutuskelpoisen mallin.

HSL tekee syksyllä selvityksiä asiasta. Niiden jälkeen HSL, Liikennevirasto ja kunnat pystyvät muodostamaan käsityksen hankkeen aikataulusta.

Todennäköisesti lähijunat kulkevat Sipoon suuntaan aikaisintaan 15 vuoden päästä.

– Kunnan rooli on tosi iso siinä, miten nopeasti sinne syntyy asuntorakentamista, tulee asukkaita ja muuten kysyntää, Herneoja sanoo aikataulusta.

Keravan ja Nikkilän välisen tavararadan muuttaminen henkilöliikenteelle sopivaksi vaatisi investointeja Liikennevirastolta. Infra ja ympäristö -osaston johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta kertoo, että laitureiden lisäksi reitille tarvittaisiin uusia turvalaitejärjestelyjä. Liikenteen määrästä riippuen pitäisi mahdollisesti myös rakentaa paikkoja, joissa vastakkaisiin suuntiin kulkevat junat pystyvät kulkemaan toistensa ohi.