Meksikosta löytyi 31 ruumiin joukkohauta

Eri puolilta Meksikoa on löytynyt useita joukkohautoja sen jälkeen, kun maan hallitus aloitti huumekartellien vastaisen taistelun vuonna 2006.

Ulkomaat

Meksikon Veracruzista on löytynyt 31 ruumiin joukkohauta. Osaa ruumiista oli silvottu. Veracruz on brutaaleista otteistaan tunnetun Zetas-huumekartellin tukialuetta.

Viranomaisten mukaan ruumista 24 oli miehiä ja 7 naisia. Armeijan partio löysi ruumiit maanantaina hylätyn maatilan alueelta. Murhien motiivi ei ole tiedossa.

Veracruzissa toimiva syyttäjä Arture Herrera kertoo, että osa uhreista oli ollut joukkohaudassa yli kuukauden. Osalta ruumista oli leikattu päät irti. Useilta puuttui käsiä tai jalkoja. Joukkohaudasta löytyi myös irtonaisia sormia ja korvia.

Eri puolilta Meksikoa on löytynyt useita joukkohautoja sen jälkeen, kun maan hallitus aloitti huumekartellien vastaisen taistelun vuonna 2006.

Meksikon hallituksen mukaan sillä tietokanta, jossa on 26 000 kadonnutta ihmistä. Hallituksen mukaan toiset 80 000 ihmistä on kuollut Meksikon huumeisiin liittyvissä väkivaltaisuuksista vuodesta 2006 lähtien.

Lähteet: AFP