1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuomari odottaa katoavaa vaahtoa myös Suomeen

Maalikello ja katoava vaahto. Siinä jalkapallon MM-kisojen esittelemät tuomareiden apuna toimivat uutuudet. Keksintöjen toivotaan löytävän tiensä myös kotimaisille kentille.

urheilu
Tuomari saa maalista tiedon rannekkeeseen.
Tuomari saa maalista tiedon rannekkeeseen. EPA

Parhaillaan käynnissä olevissa jalkapallon MM-mittelöissä on näkynyt yllättäen tekniikan uusimpia tuulahduksia. Otteluiden lomassa silmiin on pistänyt tuomareiden kanniskelemat vaahtopurkit, joilla merkitään vapaapotkutilanteessa pelaajamuurin paikka. Kotikatsomosta kisoja seuraava jalkapallotuomari Petri Viljanen antaa innovaatiolle kiitosta ja sanoo sen palvelevan peliä.

Aika kiltisti pelaajat ovat viivan takana pysyneet MM-kisoissa.

jalkapallotuomari Petri Viljanen

– Aika kiltisti pelaajat ovat viivan takana pysyneet MM-kisoissa. Ennen vaahtoahan vain näytettiin paikka ja sanottiin, että pysytte siinä. Siitä on helposti kävelty vähän eteenpäin, mutta nyt pelaajat ovat pysyneet paikallaan, Viljanen sanoo.

Merkkivaahto nähdään jalkapallomaailmassa nyt ensimmäistä kertaa. Nopeasti katoava merkkiviiva on argentiinalaisen Pablo Silvan keksintö, jota odotetaan jo pohjolassakin.

– Toivottavasti vaahto joskus tulee Suomeenkin, ja eiköhön se sieltä tänne päädykin, Petri Viljanen uskoo.

Kameroista lisäsilmäpareja

Toinen merkittävä uudistus futiskentälläon uudenlaiset maalikamerat. Petri Viljasen mielestä ylimääräinen "silmäpari" on hyvä lisä.

Tällä tavoin peli ei ainakaan ratkea sillä, että joku maali jää näkemättä.

jalkapallotuomari Petri Viljanen

– Ratkaisun pitäisi olla sataprosenttisen varma uusien kameroiden ansiosta. Erotuomarille tulee kelloon hälytys maalista. Tällä tavoin peli ei ainakaan ratkea sillä, että joku maali jää näkemättä.

Porilainen Petri Viljanen viheltää pääasiassa jalkapallon ykkösessä, mutta on tuomaroinut myös Veikkausliigassa. Pelaajaurallaan Viljanen näki myös monenlaisia tuomioita.

– Sanotaan näin, ettei aina voi olla oikeassa. En kuitenkaan joutunut kovin monesta tuomarivirheestä kärsimään oman pelaajaurani aikana, Viljanen toteaa.

Lue seuraavaksi