Talouskurimus ei hellitä Toholammilla – yt:t vauhtiin koko henkilöstön kanssa

Talousvaikeuksissa rämpivä Toholampi laajentaa yt-neuvottelut koskemaan koko henkilöstöä. Ainoastaan maatalouslomittajat säästyvät kierrokselta. Eri toimialojen on laadittava säästöohjelmansa pika pikaa.

Toholampi
Kuvassa Toholammin vaakuna valopylväässä.
YLE / Anssi Leppänen

Koko henkilöstön yt:t ovat jatkoa jo huhtikuussa käynnistyneille alakoulujen työntekijöiden yt-neuvotteluille.

Joka kivi on käännettävä, kun Toholampi etsii 1,5 miljoonan euron säästöjä vuodessa. Pahimmin toimet kohdistuvat koulutoimeen, sieltä pitäisi nipistää noin 400 000 euroa. Sote-puolen leikkaustavoite on puolestaan 300 000 euroa. Keskushallinnon pitäisi säästää 150 000 euroa ja kultuuri- ja liikuntatoimen saman verran.

Toukokuussa valtuusto viimeinen hyväksyi asian pallottelun jälkeen alakoulujen supistaminen. Liipaisimella on etenkin Kleemolan koulu, mutta myös Viitojan ja Sykäräisten koulut. Asian valmistelu jätettiin kunnanhallituksen harteille.

Talouden tasapainottamisohjelmalla on kiire, eri osastot joutuvat listamaan supistamiskohteet jo elokuun loppuun mennessä.

Toholammin taloutta on kurjistanut muun muassa Valion tehtaan lakkauttaminen.