Tausta: Romanipoika Darius ja kurjien kostoretki

16-vuotias Darius-niminen romanipoika taistelee hengestään teho-osastolla. Hänet hakattiin koomaan pariisilaislähiössä – pahoinpitelyn taustalla oli epäily pojan osallistumisesta naapurustossa tehtyyn ryöstöön. Tapaus on herättänyt keskustelua romaneihin kohdistuvista hyökkäyksistä ja syrjinnästä.

Ulkomaat

Pariisin pohjoispuolella sijaitseva runoilijoiden kortteli eli Cité des Poètes on yksi kaupungin köyhimmistä alueista. Runollisuus on tämän lähiön arjesta kuitenkin kaukana, sitä määrittää pikemminkin selviytyminen. Maahanmuuttajataustaisista asukkaista iso osa on työttömiä ja monet ovat sairaita, yksinäisiä tai vankilassa istuneita.

Rapistuvien betonirakennusten keskellä pätee oman käden oikeus. Sitä noudatettiin myös viime perjantaina, kun nuori romanipoika hakattiin henkitoreisiin. 16-vuotiasta Dariusta epäiltiin naapurustossa tehdystä murtovarkaudesta, ja paikallinen nuorisoporukka päätti antaa hänelle opetuksen, sillä ”muilta yhtä köyhiltä ei varasteta”.

Lynkkaukseen syyllistyneitä ei ole toistaiseksi pidätetty. Alueen asukkaat ovat kiistäneet, että tapahtumien taustalla olisi minkäänlaista rasistista motiivia. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin nähneet Darius-pojan pahoinpitelyn kertovan romaniväestön ahdingosta ja heihin kohdistuvista voimistuneista epäluuloista.

Romanien toivotaan pysyvän kaukana tai näkymättömissä

Ranskassa asuu noin 17 000 romania, joista suurin osa majailee suurten kaupunkien laitamilla sijaitsevissa hökkelikylissä. Näin kesäaikaan romanit ovat tosin läsnä myös Pariisin keskustassa, jossa he nukkuvat kaduilla ja puistoissa. Vauvojen nukkuminen katukivetyksellä luksusputiikkien lomassa on aina vähän hätkähdyttävää. Useimmat ohikulkijat, minä mukaan lukien, kääntävätkin katseensa häveliäästi pois.

Leirit ja romanit yhdistetään kurjuuteen, varkauksiin ja järjestyshäiriöihin. Siksi niiden toivotaan pysyvän kaukana, tai ainakin näkymättömissä.

Monet romanien kanssa työskentelevät järjestöt puhuvat molemminpuolisen asennekasvatuksen tarpeellisuudesta. Sarkaa riittäisi, sillä järjestöjen mukaan romaneihin kohdistuvat hyökkäykset ovat kasvussa. Uutisissa on viime aikoina kerrottu pesäpallomailoin varustautuneiden ihmisten tunkeutumisesta romanileiriin ja polttopullojen heittelystä heidän asumuksiinsa.

Asenteita on kiristänyt talouskriisi, joka koettelee niin Ranskan kuin koko Euroopankin köyhimpiä. Tämä kiristynyt asenneilmasto heijastuu myös ranskalaisten poliitikkojen puheisiin. Etenkin eurovaalien voittoon yltänyt, laitaoikeistolainen Kansallinen rintama on hyödyntänyt tätä yleistä turhautumista ja luvannut ”nollatoleranssia” laittomasti maassa oleskelevia romaniperheitä kohtaan.

Toisaalta nykyinen sosialistipuolueen pääministeri Manuel Valls muistetaan lausunnostaan, jossa hän arveli vain harvan romanin voivan koskaan sopeutua ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Vaarallisinta on välinpitämättömyys

”Romaniongelmaa”, kuten poliitikot nykytilannetta kutsuvat, on toki yritetty ratkoa erilaisin keinoin. Hökkelikyliä on raivattu ja romaneille on maksettu, jotta he palaisivat kotimaahansa. Nämä häätötoimet ovat kuitenkin kalliita, ikäviä ja verrattain tehottomia.

Toisaalta käynnissä on ollut myös erilaisia, romaniväestön sopeutumista edistäviä projekteja. Niiden ongelmana on ollut lyhytkestoisuus, perheiden tavoittamisen hankaluus sekä tietenkin rahapula.

Nyt romanit sitten vaeltavat hökkelikylästä toiseen, ja silloin tällöin uutisissa kerrotaan tulipaloista, pahoinpitelyistä tai tapaturmaisista kuolemisista. Yhteistä näille pikku-uutisille on se, että ne tapahtuvat yhteiskunnan rajamailla – kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.

Se, mihin ranskalaisella yhteiskunnalla ei varmasti ole varaa, on kuitenkin välinpitämättömyys. Romanien tilanne on häpeällisen huono, eikä katseen kääntäminen pois katulapsista auta asiaa.

Runoilijoiden lähiön kostoretki ei ollut mikään kurjuudesta kumpuava luonnonvoima, se olisi ollut vältettävissä.