Ruotsissa paljastui kymmeniä tyttöjen ympärileikkauksia - kokonaisen koululuokan sukupuolielimet silvottu

Silpomiset havaitsi kouluterveydenhuolto, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet.

Ulkomaat

Norrköpingissä Ruotsissa on paljastunut kevään aikana noin 60 tyttöjen ympärileikkaustapausta, ruotsalaiset tiedotusvälineet kertovat. Yhdessä 30 tytön koululuokassa kaikkien sukupuolielimet oli silvottu.

Silpomiset havaitsi kouluterveydenhuolto.

Sosiaalipalvelu on saanut nyt ylimääräisiä resursseja tyttöjen auttamiseen.

Naisten ympärileikkaus on ollut Ruotsissa kielletyä vuodesta 1982 lähtien. Siitä voidaan tuomita neljäksi vuodeksi vankilaan ja enintään kymmeneksi, mikäli rikos katsotaan törkeäksi. Vuodesta 1999 asti rikos on ollut rangaistava, vaikka se tehtäisiin ulkomailla.

Viranomaiset ovat huolissaan siitä, että monet tytöt saatetaan lähettää loma-aikana vanhempien kotimaahan ympärileikkausta varten.

Yritämme kertoa vanhemmille, että heidät voidaan palatessaan tuomita vankilaan, jos lapsi on ympärileikattu, sanoo Norrköpingin kouluterveydenhuollon edustaja Petra Blom Andersson Norrköpings Tidningar -lehdelle.

Useimmiten tyttöjen sukupuolielimet silvotaan, kun he ovat 4–14-vuotiaita, mutta operaatiota on tehty jopa vauvoille.

Tiedossa ei ole, miten paljon Ruotsissa tehdään tyttöjen ympärileikkauksia tai kuinka moni tyttö viedään sitä varten ulkomaille.