1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Iranin korkein johtaja vastustaa Yhdysvaltain puuttumista Irakin konfliktiin

Ajatolla Ali Khamenei epäilee, että Yhdysvallat haluaa pitää Irakin kontrollissaan. Khamenein mukaan irakilaiset pystyvät lopettamaan konfliktinsa itse.

Kuva: EPA

Iranin korkein johtaja ajatolla Ali Khamenei vastustaa Yhdysvaltain tai muiden maiden puuttumista Irakin konfliktiin, maan uutistoimisto Irna kertoo. Khamenein mukaan irakilaiset kykenevät lopettamaan konfliktinsa itse.

Khamenei epäilee, että Yhdysvallat pyrkii pitämään Irakin kontrollissaan ja saamaan maalle itselleen myötämielisen johtajan.

Khamenei sanoo, ettei Irakin konflikti ole uskonlahkojen välinen, vaan todellisuudessa niiden välinen, jotka haluavat Irakin olevan Yhdysvaltain leirissä tai itsenäinen, Irna lainaa.

Irakin kriisi on herättänyt arveluja siitä, että pitkäaikaiset viholliset Iran ja Yhdysvallat saattaisivat tehdä yhteistyötä auttaakseen Irakia kukistamaan nopeasti alueita vallanneet ääri-islamilaiset sunnikapinalliset.

Irakin pääministeri on shiiamuslimi, kuten enemmistö iranilaisista ja irakilaisistakin. Viime aikoina laajoja alueita Irakissa vallannut ISIS-kapinallisryhmä on puolestaan sunnilainen.

Irakin ulkoministeri Hoshyar Zebari pyysi tällä viikolla Yhdysvalloilta ilmaiskuja avuksi taistelussa islamistikapinallisia vastaan. Yhdysvallat ei ole toistaiseksi päättänyt asiasta, mutta on tarjoutunut lähettämään maahan enintään 300 sotilasneuvonantajaa tukemaan Irakin armeijaa.

Iranin presidentin Hassan Rouhanin edustaja sanoi keskiviikkona, että Iran voisi harkita yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa Irakin kriisin ratkaisemiseksi, jos Iran ja länsimaat pääsevät sopuun Iranin ydinohjelmaa koskevassa kiistassa.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry puolestaan sanoi, että Yhdysvallat on valmis kommunikoimaan Iranin kanssa Irakin kriisistä, muttei suunnittele työskentelyä yhdessä.

Iranin ja Yhdysvaltain suhteet ovat jossain määrin lientyneet sen jälkeen, kun maltillinen Rouhani nousi presidentiksi viime vuonna. Korkeimmalla johtajalla Khameneilla on kuitenkin viimeinen sana valtion asioihin.