Tutkimus: Syksyllä syntyneet lapset päihittävät keväällä syntyneet liikunnassa

Parhaiten urheilussa pärjäävät marraskuussa syntyneet, heikoimmin huhtikuussa syntyneet. Tutkijat selittävät tätä sillä, että syyslapset ovat saaneet paljon D-vitamiinia raskauden loppuvaiheen kesäkuukausina.

tiede
Vastasyntynyt nukkuu kapaloissa.
Yle

Loka-, marras- ja joulukuussa syntyneet lapset ovat selvästi parempia liikunnassa kuin keväällä tai kesällä syntyneet luokkakaverinsa. Essexin yliopistossa Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin 8 550 iältään 10–16-vuotiaan koululaisen urheilullisuutta.

Tutkimuksen lopputulos oli, että syksyllä syntyneet ovat muita kestävämpiä ja voimakkaampia. Parhaimmin pärjäsivät marraskuussa syntyneet. Niukasti hopealle jäivät lokakuussa syntyneet ja pronssia saivat pienellä erolla joulukuussa syntyneet lapset.

Viimeiseen sijaan vertailussa joutuivat tyytymään huhtikuussa syntyneet. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi marraskuussa syntyneen pojan juoksunopeus voi olla kymmenen prosenttia ja hyppykorkeus 12 prosenttia suurempi kuin huhtikuussa syntyneellä ikätoverilla.

Tutkijat selittävät eroa sillä, että syksyllä syntyneet lapset ovat saaneet paljon D-vitamiinia raskauden loppuvaiheen kesäkuukausina.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Sports Medicine (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.