TamU-johdon törkeä rahanpesu jää voimaan – Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa

Turun hovioikeus tuomitsi huhtikuussa jalkapallojoukkue Tampere Unitedin entiset johtohahmot törkeästä rahanpesusta. Hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

urheilu
Oikeudenkäynnin alku.
Yle Tampere

TamU:n entinen toimitusjohtaja ja entinen hallituksen puheenjohtaja tuomittiin hovioikeudessa ehdolliseen vankeuteen. Molemmat saivat ensikertalaisina kuuden kuukauden tuomiot.

Sekä toimitusjohtaja että jalkapallojoukkueen entinen hallituksen puheenjohtaja halusivat valittaa asiasta Korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus kuitenkin päätti, että valituslupaa ei anneta. Se tarkoittaa, että hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Vuonna 2012 Pirkanmaan käräjäoikeus vapautti miehet rahanpesusyytteistä.

Rahanpesu liittyy tapahtumiin vuonna 2010, jolloin TamU otti vastaan noin 300 000 euroa singaporelaiselta yhteistyökumppanilta rikoksella hankittua rahaa. Hovioikeuden mukaan TamU:lle tarjottu rahamäärä ja sen vastaanottaminen olivat epätavallisia. Osa rahoista toimitettiin erissä käteisellä.

Tampere United käytti rahat velkoihinsa.