Lahtelaisräppärit yhdistävät voimansa – kuvaavat musiikkivideota eri puolilla kaupunkia

Brädi, Aste, Ideaali & Jay Who?, Raappana, Nikke Ankara ja joukko muita suomiräpin tekijöitä ovat mukana kuvaamassa Lahti-aiheista musiikkivideota.

Kuva: Hanna Lumme / Yle

Suomiräpin ja -reggaen eturivin artistit lyöttäytyvät juhannuksen jälkimainingeissa yhteen ja kuvaavat porukalla musiikkivideota kotikaupungissaan Lahdessa. Videota kuvataan maanantaina 23. kesäkuuta eri puolilla kaupunkia.

Musiikkivideon aiheena on Lahti, ja kappaleella on tarkoitus tuoda esiin lahtelaista hiphop-kulttuuria sekä tekijöitä. Mukana ovat muun muassa Brädi, Aste, Ideaali & Jay Who?, Nikke Ankara, Raappana ja Kuoma.

Kappaleessa vierailee myös esimerkiksi vajaa vuosikymmen sitten Suomen hiphop-lavoilla Apollo-artistinimellä esiintynyt nykyinen Summer Up -festarijärjestäjä Martin Mustonen.

Biisin tuottaa maailmantähdillekin musiikkia tekevä MGI.

Ajatuksen yhteisbiisistä ja -videosta heittivät ilmoille veljekset Ideaali ja Jay Who? keväällä. Sanoista tekoihin ryhdyttiin nopeasti, sillä muut innostuivat ajatuksesta. Veljekset hoitivat kappaleen ja videon tekoon liittyvät käytännön järjestelyt.

– Mietimme pitempään, että Lahdesta on niin monta kovaa tyyppiä, että olisi hieno tehdä yhdessä. Porukka oli helppo saada kasaan, ja kaikki olivat ideasta innoissaan, kertoo kappaleella mukana oleva Brädi.

Lahtelaiset räppärit ovat jo vuosia puhuneet kotikaupungistaan suomihiphopin pääkaupunkina. Myös yksi Suomen suosituimmista artisteista eli Cheek on viettänyt nuoruutensa Lahdessa – hän ei tosin tällä kertaa ole kappaleessa eikä videossa mukana.

Bongasitko musiikkivideokuvaukset Lahdessa? Nappaa kuva kännykällä ja lähetä se meille osoitteeseen lahti@yle.fi.

_Juttua täydennetty 23.6.2014 kello 14.07. Lisätty kolmanneksi viimeinen kappale. _