Anssi Tikanmäen kappaleet muotoutuvat sarjakuviksi

Kemin sarjakuvapäivillä yhdistetään tänä vuonna piirtäminen ja musiikki. Lokakuussa Kemissä järjestetään suurkonsertti, jossa Anssi Tikanmäen rakastetut Maisemakuvia Suomesta -levyn kappaleet puetaan sarjakuvan muotoon. Valtakunnallisestikin tunnetut sarjakuvataiteilijat työstävät piirroksensa suuren orkesterin esittämän musiikin tahdissa.

Kotimaa
Anssi Tikanmäen orkesteri
Anssi Männistö

Kemin sarjakuvapäivillä koetaan lokakuussa musiikin ja sarjakuvien yhteisesiintyminen. 12 sarjakuvataiteilijaa piirtää Kemin kaupunginorkesterin ja Anssi Tikanmäen orkesterien tahdittamina musiikin luomia mielikuvia.

Piirrokset pohjautuvat Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -musiikkiin, kertoo kaupunginorkesterin musiikinjohtaja Katarina Kummala.

– Kyseessä on instrumentaalikappaleita jotka mahdollistavat hyvin tälläisen poikkitaiteellisen yhteistyön. Mietimme konsertin kapellimestarin Jukka Myllyksen kanssa, että sarjakuvayhteistyö voisi toimia hyvin tässä tilanteessa. Sarjakuvakeskus ja myös Tikanmäen orkesteri lähtivät innolla mukaan yhteistyöhön, Kummala kertoo.

Yleisö näkee ja kuulee musiikin ja sarjakuvan yhteisvoiman Kemin Tervahallilla 11. lokakuuta.

– Tervahallin seinille levitetään valkokankaat ja yleisö näkee reaaliaikaisesti millaisia maisemia sarjakuvataiteilijoilla tulee kappaleista, Kummala sanoo.

Anssi Tikanmäen orkesterissa soittavat Sami Kuoppamäki - rummut, Juuso Nordlund - sähköbasso, Eemil Tikanmäki - sähkökitara, Masa Orpana - saksofonit

Eljas Tikanmäki - kosketinsoittimet ja haitari, Anssi Tikanmäki - koskettimet..

Ilpo Koskela
Konsertissa piirtää muun muassa sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela.Yle Perämeri

Piirtäjiä ympäri Suomen

Piirtäjinä konsertissa ovat: Tessa Astre, Oskari Hyvönen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko, Hanna-Pirita Lehkonen, Kaisa Leka, Pentti Otsamo, Anssi Rauhala, Jii Roikonen, Anna Sailamaa,Tiitu Takalo ja Juba Tuomola.

Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Outi Hyvönen odottaa konserttia mielenkiinnolla.

– Yhteistyökuvio on uusi Kemin sarjakuvakeskuksen osalta ja onkin todella innostavaa päästä kokeilemaan jotain näin uutta. Kiinnostavaa on myös nähdä kuinka yleisö löytää konsertin, kun tässä yhdistetään kaksi täysin eri elementtiä, musiikki ja sarjakuva, Hyvönen kertoo.