Hyppää sisältöön

Nettikeskustelijoiden resepti riidattomaan kesälomaan: Pariskuntakin voi viettää vapaita erillään

Perheenjäsenet eivät osaa tai halua ottaa toisiaan huomioon, ja siksi hermot kiristyvät lomalla, pohtivat nettikeskustelijat. Moni ongelma ratkeaisi puhumalla, mutta omista toiveista on vaikea kertoa, jos ne eroavat kumppanin suunnitelmista. Kysyimme nettikommentoijilta, miksi riidat kärjistyvät juuri loma-aikana.

Kuva: Hanna Lumme / Yle

Koko loman käsitteestä voisi luopua, jos muutamia nettikeskustelijoita on uskominen. Kysyimme, onko loma tavallista riitaisampaa aikaa – ja monen mielestä on.

Ekstrovertille vaimolle ei mene päähän se, että introvertti mies haluaisi istua puutarhassa kirjan ja vaimon kanssa ja nollata aivot tekemättä mitään.

Nimimerkki Spin73

Nimimerkki_ Loma on kirosana_ kertoo loman tarkoittavan hänelle ensisijaisesti lastenhoitoa tavallista vaikeammassa ympäristössä, vanhustenhoitoa, kodin siivoamista ja seurustelua puolison ystäväperheiden kanssa.

– Vaimosta tuo kaikki on rentouttavaa. Minulle se tuo paljon enemmän stressiä kuin mikään palkkatyö. Ei me silti riidellä, koska olen oppinut antamaan periksi. En kuitenkaan riidassa pärjää. Kymmeneen vuoteen en ole saanut yhtä ainoaa oikeaa vapaapäivää, että voisin olla koko päivän ilman huolta ja vastuuta, elää vain itselleni, mennä minne vain ja tehdä jotain oikeasti rentouttavaa.

Nimimerkki_ Sano ei_ huomauttaa, että jokaisella on oikeus omaan aikaan. Pariskunnan ei tarvitse toimia lomalla vain toisen mielihalujen mukaan.

– Meillä on suvussa samanlainen mieshenkilö, jota vaimo pompottaa kaikkialle. Nyt vanhempana hän on pelottavan väsynyt, mutta silti yrittää jaksaa kaikki hömpötykset.

Aloita loma lepäämällä

Moni nettikeskustelija kirjoittaa, että erimielisyydet kärjistyvät helposti riidoiksi.Spin73-nimimerkin mukaan riitoihin on useita syitä, joista yksi on stressi. Töissä pitää urakoida, että voi jäädä lomalle, mikä saattaa uuvuttaa.

Ei me silti riidellä, koska olen oppinut antamaan periksi.

Nimimerkki Loma on kirosana

– Kun työt loppuvat, pitäisi jaksaa miettiä matkustelua, uusia kokemuksia ja kutsuja yksi toisensa jälkeen. Ekstrovertille vaimolle ei mene päähän se, että introvertti mies haluaisi istua puutarhassa kirjan ja vaimon kanssa ja nollata aivot tekemättä mitään. Kutsut, sosiaaliset tapahtumat ja matkustelu imevät lisää energiaa introvertiltä. En siis saa toivuttua lomallakaan, joten riitojahan siitä tulee.

Samankaltaisia ajatuksia on myös Mammalla.

– Lomalla on aikaa niille tärkeimmille ihmissuhteille. Mutta ensin on väsymys ja levon tarve. Suurin osa ohjelmoi loman niin hyvin, että ensimmäiselle tarvittavalle – vapaana olemiselle ja levolle – ei jää tarpeeksi aikaa ennen elämysten hankkimista.

Nauti vapaasta yksin, jos yhdessäolo hiertää

Kaikki nettikeskustelijat eivät allekirjoita väitettä siitä, että loma lisäisi yhteenottojen mahdollisuutta. NimimerkkiKesälaitumillesanoo, että lomalla stressi hellittää ja turha ärhentely jää vähälle.

Erossa olon jälkeen on taas entistä ihanampi palata yhteen!

Nimimerkki Ei kesästressiä

– Meillä ei yleensäkään riidellä. Lomalla nautitaan vapaasta ajasta ja harrastuksista, yhdessä tai erikseen. Mennään ja tehdään oman fiiliksen mukaan. Sitähän loma on, sanoo myös Metsänpeikko.

Nimimerkin Ei kesästressiä mukaan loma sujuu leppoisasti, kun jokainen saa tehdä mitä haluaa.

– Ei riidellä, mutta se johtuu varmaan suurelta osin siitä, että lapsia ei ole. Osa lomasta vietetään erikseen, eikä siitä(kään) synny riitaa. Mielestäni on pelkästään tervettä, että pariskunta pystyy viettämään aikaa erossa kumppanistaan ja jopa nauttimaan siitä. Erossa olon jälkeen on taas entistä ihanampi palata yhteen!