1. yle.fi
  2. Uutiset

Nämä ministerit ovat ponnistaneet Etelä-Savosta 1917–2014

Selvitimme alueen kansanedustajatehtävistä nousseet ministerit aina Suomen itsenäisyydestä vuodesta 1917 lähtien. Mikkelin-, Mikkelin läänin- ja Etelä-Savon vaalipiiristä on noussut näin laskettuna viisitoista ministeriä.

vaalipiirit
Salkkumies
YLE

Kokoomuksen ministerivaihdoksen myötä Etelä-Savo sai historiansa toisen naisministerin – kokoomuksen Lenita Toivakan.

Etelä-Savon ensimmäinen naisministeri oli mikkeliläinen Pirjo Rusanen. Hän toimi Esko Ahon hallituksessa ministerinä ympäristöministeriössä vuosina 1991–1995. Vastuualueena hänellä olivat asuntoasiat.

Ennen Lenita Toivakkaa alue oli pitkään ilman omaa ministeriä. Toivakkaa ennen valtioneuvostossa istui SDP:n Jouni Backman. Hän toimi Paavo Lipposen hallintokausilla ministerinä sekä sisäasiainministeriössä että valtiovarainministeriössä vuosina 1995–1999. Ympäristöministerin salkkua Backman kantoi vuosina 2002–2003 Lipposen toisella hallituskaudella.

Kansanedustajista noussut kolme pääministeriä

Mikkelin ja Etelä-Savon vaalipiiristä on noussut Suomen itsenäisyyden aikana viisitoista ministeriä kansanedustajatehtävistä ministeripaikalle. He ovat kronologisessa järjestyksessä Mikael Soininen, Rafael Erich, T.M. Kivimäki, Erkki Kuokkanen, Reinhold Svento, Onni Hiltunen, Wiljam Sarjala, Ahti Karjalainen, Viljo Virtanen, Kalervo Haapasalo, Erkki Liikanen, Mauri Miettinen, Pirjo Rusanen, Jouni Backman ja Lenita Toivakka.

Kolme edellä mainituista on istunut pääministerin pallilla. Rafael Erich istui virassa muutama vuosi Suomen itsenäistymisen jälkeen 1920–1921. T.M. Kivimäki puolestaan johti hallitusta vuosina 1932–1936. Tunnetuin lienee kuitenkin Ahti Karjalainen, joka toimi pääministerinä vuosina 1962–1963 sekä 1970–1971. Hän teki myös pitkän uran ulkoministerin tehtävissä ja sijaisti pääministeriä useamman kerran.

Tämän lisäksi ministerin pallille on voitu nousta muualtakin kuin kansanedustajatehtävistä. Esimerkiksi Uuno Brander ja Väinö Kansalainen eivät ole olleet ehdolla missään vaalipiirissä päästessään ehdolle ministeritehtäviin. Heillä kuitenin tiedetään olleen tausta Mikkelin vaalipiirissä ennen ministeriyttään.

Vaalipiirin muutokset hankaloittavat laskentaa

Etelä-Savosta ponnistaneiden ministereiden laskemista hankaloittaa, että läänien rajat ovat muuttuneet vuosien varrella. Tässä jutussa ministerit on laskettu yksinkertaisesti käyttäen kulloistakin voimassa ollutta vaalipiirijakoa laskennan perusteena.

Mikkelin läänin vaalipiiri toimi vuosien 1907–1998 aikaan. Tästä eteenpäin noudatettiin Mikkelin vaalipiirijakoa vuoteen 2002 saakka. Tämän jälkeen alueelle astui voimaan nykyinen Etelä-Savon maakunnan vaalipiirijako. Sekin muuttuu ensi vuoden eduskuntavaaleissa käsittämään Kaakkois-Suomen vaalipiiriä.

Muutoksia kuvastaa esimerkiksi se, että Mikkelin läänin vaalipiiriin kuuluivat vuoteen 1960 saakka myös Joutsa, Leivonmäki ja Luhanka. Sittemmin kunnat ovat siirtyneet osaksi Keski-Suomen vaalipiiriä.

Lue seuraavaksi