1. yle.fi
  2. Uutiset

Maailman kuuluisimmalla valkoisella valaalla pelätään olevan ihosyöpä

Aikoinaan maailman ainoana valkoisena ryhävalaana pidetty Migaloo-nimen saanut valas on jälleen ohittanut Australian itärannikon muuttomatkallaan. Nyt tiedemiehet pelkäävät, että siitä otetuissa kuvissa näkyvät värimuutokset saattavat olla ihosyöpää.

luonto
Valkoinen Migaloo-ryhävalas uimassa muuttomatkallaan pohjoiseen Australian itärannikolla.
Valkoinen Migaloo-ryhävalas uimassa muuttomatkallaan pohjoiseen Australian itärannikolla kesäkuussa 2014.Whalewatchingsydney.com.au / EPA

Vuoteen 2011 saakka maailman ainoana valkoisena ryhävalaana pidetty Migaloo-urosvalas on ohittanut Australian itärannikon muuttomatkallaan. Se ilmestyi muutama päivä sitten aivan valasristeilyllä olleen turistiveneen vierelle, jolloin otetuissa kuvissa näkyi värimuutoksia Migaloon selässä ja evissä.

White Whale Research Centre -tutkimuskeskuksen johtajan Oskar Petersonin mukaan Migaloo on albiinona erityisen arka auringonvalolle.

– Värimuutokset voivat olla normaalia ihokasvustoa tai merkki ihosyövästä. Emme ole vielä aivan varmoja, hän sanoi australialaiselle ABC-televisiokanavalle.

Australialaisen Southern Cross -yliopiston valaisiin erikoistunut professori Peter Harrison oli hyvin kiinnostunut Migaloosta otetuista kuvista.

– On mielenkiintoista nähdä, onko punoitus kadonnut vai levinnyt edelleen. Leviäminen tarkoittaisi todennäköisesti jonkinlaista tulehdusta, ja ihosyöpäkin olisi mahdollista, Harrison kertoi ABC:n haastattelussa.

Harrisonin mukaan on kuitenkin yhtä lailla mahdollista, että Migaloo on vain törmännyt johonkin muuttomatkallaan. Ryhävalaat törmäilevät Harrisonin mukaan toisiinsa esimerkiksi leikkiessään tai kilpaillessaan naaraista.

– Jäljet voivat olla peräisin myös toisesta valaasta. Tällä hetkellä emme vielä osaa sanoa tarkemmin, mistä on kyse.

Valkoinen Migaloo-ryhävalas uimassa tummemman lajikumppaninsa kanssa muuttomatkallaan pohjoiseen Australian itärannikolla.
Valkoinen Migaloo-ryhävalas uimassa tummemman lajikumppaninsa kanssa muuttomatkallaan pohjoiseen Australian itärannikolla kesäkuussa 2014.Whalewatchingsydney.com.au / EPA

Migaloon kyljissä ja selkäevässä näkyvillä olevat keltaiset värimuutokset todettiin yleiseksi planktonkasvustoksi, jota tarttuu valaiden kylkiin niiden uidessa ja joka häviää valaiden päästessä lämpimämpiin vesiin. Punertavat värimuutokset sen sijaan aiheuttivat huolta tiedemiehissä. Alle kolmikymppisenä Migaloo on vielä suhteellisen nuori, sillä ryhävalaat voivat elää yli 50-vuotiaiksi.

Petersonin mukaan Migaloo on ihomuutoksia lukuun ottamatta hyvässä kunnossa.

– Se on voimakas uimari ja ui lähes parin tuhannen kilometrin matkan viikon aikana.

Brisbane Times -lehden sivuilla oleva videolla Migaloo vaikutti hyvinkin leikkisältä ja hyvinvoivalta.

"Valkoinen tyyppi" palaa jälleen syyskuussa

Migaloo, jonka nimi tarkoittaa Queenslandin osavaltion aboriginaalien kielellä ”valkoista tyyppiä”, havaittiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 1991. Migaloo kuuluu Australian itärannikon ryhävalaspopulaatioon, jonka koon uskotaan olevan jotain 15 000 ja 17 000 yksilön välillä. 1960-luvulla kanta vajosi jopa vain reiluun sataan yksilöön valaanpyynnin vuoksi.

Helposti havaittavan värisenä Migaloo tarjosi aikoinaan tärkeää tutkimustietoa ryhävalaiden vuosittaisesta muutosta Australian itärannikkoa pitkin niiden siirtyessä ruokailuvesiltään Antarktikselta lämpimämmille merialueille talven ajaksi.

Kartta.
Australian itärannikon ryhävalaspopulaation valaat muuttavat talveksi yleensä Pohjois-Queenslandin trooppisiin vesiin. Arktisilta merialueilta ryhävalaat puolestaan muuttavat esimerkiksi Filippiinien ja Etelä-Kiinan meren alueille.Yle Uutisgrafiikka

Ryhävalaat kasvavat jopa 15 metriä pitkiksi, ja ne voivat painaa jopa 40 tonnia. Ryhävalaiden väritys vaihtelee yleensä harmaan ja mustan välillä, mutta valkoinen värimuunnos on erityisen harvinainen. Migaloon luultiin olevan ainoa laatuaan, kunnes syyskuussa 2011 havaittiin kokonaan valkoinen ryhävalaan poikanen, joka nimettiin epävirallisesti Migaloo Junioriksi.

Migaloo on kuuluisa erityisesti Australian itärannikolla, jonka se on ohittanut muuttomatkallaan jo 23 vuoden ajan. Se houkuttelee valaiden muuttoaikaan paikalle runsaasti turisteja, jotka toivovat näkevänsä edes vilauksen harvinaisesta merinisäkkäästä. Tänä vuonna Migaloo nähtiin Australian vesillä ensimmäisen kerran vähän ennen juhannusta, mutta kaikkein tiheimmän asutuskeskuksen rannikolla se ohitti yön pimeydessä.

Valkoinen Migaloo-ryhävalas Australian itärannikolla.
Valkoinen Migaloo-ryhävalas Australian itärannikolla Pohjois-Queenslandissa elokuussa 2009.Fantasea Adventure Cruising / EPA

Migaloo palaa Antarktiksen vesille pohjoisesta jälleen eteläisen pallonpuoliskon keväällä eli todennäköisesti myöhään syyskuussa. Valasretkiä Australian itärannikolla järjestävän Bruce Nichollsin mukaan Migaloo on kuitenkin tavallisesti uinut paluumatkallaan kauempana merellä.

- Silloin sitä on vaikeampi löytää, mutta silloin sitä on myös etsimässä yhä useampi silmäpari, hän sanoi Brisbane Times -sanomalehdelle.

Lue seuraavaksi