Hyppää sisältöön

Juha Hurme lempii leskien kanssa – Lassilan kielinerous hurmaa yhä

Ohjaaja Juha Hurme urakoi parhaillaan kuusivuotista Maiju Lassila -kesäteatterisarjaansa. Kun lesket lempivät -näytelmän ensi-ilta on 9. heinäkuuta Kiikoisissa. Hurme hämmästelee Maiju Lassilan tekstin syvyyttä ja nerokasta suomen kieltä.

Kuva: Yle

Kiikoisten kesäteatterin lavalla käy kova kuhina. Porin teatterikerho harjoittelee vasta toista päivää, vaikka ensi-ilta häämöttää jo kahden viikon päässä. Ohjaaja Juha Hurme pitää yhteisharjoituksia kuitenkin lähinnä palapelin kokoamisena. Etätyötä on tehty jo pitkän aikaa.

– Minä olen suunnitellut näytelmää ja käynyt sitä läpi. Näyttelijät ovat harjoitelleet sitä tahoillaan. Tekstissänä on paljon nerokasta jahkailua, jossa on paljon täytesanoja peräkkäin. Niitä ei vaan saa vetää suoraksi, koska silloin se rytmi ja soundi ei ole enää niin hieno, Hurme kertoo.

Kun lesket lempivät pitää ohjaajan mukaan sisällään ainekset rakkauden synteesiin. Kauneuden ja ilon lisäksi siihen kuuluvat raadolliset arvot, kuten raha ja yhteiskunnallinen asema.

– Kokonaistulema näytelmästä on, ettei sellaista asiaa kuin puhdas rakkaus ole olemassakaan. Teoksessa lähimmäisen kaipuu ja kumppaninhaku yhdistyy rahan, hyödyn ja taloudellisen aseman hakuun. Ja näitä risteytytään tosi oikullisesti. Hienosti Lassila on onnistunut kepeään näytelmään lataamaan oikeita ajatuksia herättävän panoksen.

Hurme jaksaa edelleen hämmästellä Maiju Lassilan tekstien kielellistä neroutta.

– Lassila alias Algot Untola on niin ovela sanataiteilija, että mennään syvälle suomen kielen rikkauksiin, sanapeleihin ja hienoihin soundeihin. Abstraktiin dadaistiseen hölinään, jossa on myös humoristinen ponsi.

"Psyykkisesti täysin poikkeusyksilö"

Teatterin monitoimimies aloitti valtavan Maiju Lassila -tutkimusprojektin viime vuonna. Kiikoisissa, Merikarvialla ja Porissa esitettiin mielipiteitä jakaneen kirjailijan tuotannosta Liikaviisas -näytelmä. Samat paikkakunnat isännöivät myös Kun lesket lempivät -näytelmää, joka saa ensi-iltansa Kiikoisissa heinäkuun 9. päivä.

Nyt me puhutaan aivan ihmeellisestä henkilöstä. Pelkästään hänen elämän historiansa oli yhdellä sanalla sanottuna käsittämätön.

Juha Hurme Maiju Lassilasta

Juha Hurme toimii teatteriohjaajan töiden ohella kirjallisuuden tutkijana ja opettajana. Hän kertoo kymmeniä nimimerkkejä käyttäneen Maiju Lassilan (ristimänimeltään Algoth Tietäväinen) poikkeukselliseti läpäisevän sekä ohjaaja-Hurmeen että tutkija-Hurmeen intressit.

– Nyt me puhumme aivan ihmeellisestä henkilöstä. Pelkästään hänen elämän historiansa oli yhdellä sanalla sanottuna käsittämätön. Kirjailijana hänen persoonansa repeilee niin paljon, että tulee mieleen hänen olleen psyykkisesti täysin poikkeusyksilö, Hurme toteaa.

Vaikka Maiju Lassila tunnetaankin suuren yleisön silmissä lähinnä Tulitikkuja lainaamassa -teoksestaan, muistuttaa Hurme taiteilijan vankasta asemasta suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa.

– Hän kirjoitti 1910-luvulla meidän niin sanotulle kansannäyttämölle toistakymmentä perustekstiä, jotka ilahduttavasti ovat pyörineet Suomen teattereissa.