1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirkkonummi vaatii korvauksia kunnantalosta

Kirkkonummi on lähettänyt Kuntien Eläkevakuutukselle noin 210 000 euron korvausvaatimuksen kunnantalon rakennusvirheistä. Kirkkonummi maksaa vuokraa toimitiloistaan 105 000 euroa kuukaudessa.

Kotimaan uutiset
Kirkkonummen kunnantalo
Yle

Kirkkonummen kunta vaatii Kuntien Eläkevakuutukselta korvauksia kaksi vuotta vanhan kunnantalon rakennusvirheistä.

– Olemme lähettäneet KEVAlle esityksen rakennusvirhekorvauksesta. Esitämme kohtuulliseksi korvaukseksi parin kuukauden vuokraa vastaavaa summaa. Esityksessämme lähdetään siitä, että kunta kuittaisi korvauksen jättämällä kahden kuukauden vuokran maksamatta jossain sopivassa kohdassa, sanoo Kirkkonummen hallintojohtaja Christoffer Masar.

Erilaisia ongelmia

Kunnan työntekijät muuttivat uuteen kunnantaloon vuoden 2012 alussa. Sen jälkeen talossa on ollut sisäilmaongelmia, vesivahinkoja sekä erilaisia rakenteellisia ongelmia.

Rakennusvirheitä ja rakennuksen erilaisia muita ongelmia on korjattu aina näihin päiviin saakka.

– Nyt ollaan loppusuoralla ja talossa tehdään enää joitain pikkukorjauksia kuten saranoiden ja ovien vaihtoja sekä ilmastoputkien puhdistuksia. Elokuun lopussa kaiken pitäisi olla niin valmista, että saadaan loppuasiakirjat laadittua ja voidaan katsoa talon olevan oikeasti valmis, sanoo Kirkkonummen hallintojohtaja Christoffer Masar.

21 miljoonaa euroa

Rakennusyhtiö Peabin ja ISS Prokon rakentama punatiilinen ja kupariverhoiltu kunnantalo maksoi 21 miljoonaa euroa.

Kirkkonummen kunnalla on talosta vuokralla 7 000 neliön suuruiset toimitilat.

Kunta maksaa toimitiloistaan ja niiden yhteydessä olevan parkkitalon tiloista vuokraa yhteensä 105 000 euroa kuukaudessa.

Lue seuraavaksi