Koe uusi yle.fi

Psykologi kertoo saaneensa potkut televisioesiintymisestä – "Sananvapaus ei ole ehdoton"

Psykologi, kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala kertoo saaneensa potkut esiinnyttyään Ylen MOT-ohjelmassa. Perjantaina hän oli mukana Ylen aamu-tv:ssä. Aamu-tv:hen osallistuneiden asiantuntijoiden mukaan työntekijän sananvapaus on rajoitettua.

Aamu-tv
Aku Kopakkala.
Milloin työantaja voi irtisanoa työntekijän tämän puheiden perusteella? Psykologi ja kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala kertoo oman tarinansa - työelämän pelisääntöjä hahmottelevat STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Helle sekä EK:n lakimies Mika Kärkkäinen.

Työntekijän sananvapaus ei ole ehdoton. Sitä rajoittaa työsopimuslaki, joka edellyttää työntekijän olevan lojaali työnantajalle, asiantuntijat huomauttivat Ylen aamu-tv:ssä perjantaina. Esillä oli psykologi Aku Kopakkalan tapaus. Kopakkala kertoo saaneensa potkut esiinnyttyään Ylen MOT-ohjelmassa.

– Se oli ainut syy, että olin esiintynyt MOT-ohjelmassa. Se johti tähän, Aku Kopakkala sanoi Ylen aamu-tv:ssä perjantaina.

Kopakkala korostaa, että hän esiintyi ohjelmassa yksityshenkilönä. Ohjelman aiheena olivat masennuslääkkeiden haittavaikutukset.

– Olen kirjoittanut masennuksesta kirjan. Olen ollut asiantuntijana lääkäripäivillä. Olen kirjoittanut runsaasti artikkeleita. Olen henkilökohtaisesti asiassa asiantuntija, en Mehiläisen edustaja, Kopakkala huomauttaa.

Kopakkala aikoo vetää Mehiläisen oikeuteen. Hän pitää irtisanomistaan laittomana. Lisäksi hän katsoo, että hänen perustuslain suojaamaa ilmaisun ja mielipiteen vapauttaan on loukattu.

Mehiläinen ei halunnut osallistua Ylen aamu-tv:n keskusteluun perjantaina, vaikka heitä oli pyydetty mukaan. Mehiläisestä on aiemmin kerrottu Ylelle, että Kopakkalan irtisanomisessa ei ollut kyse vain esiintymisestä yhdessä ohjelmassa ja siinä annetuissa kommenteista. Mehiläisen mukaan on esimerkiksi sovittu, että Käypä hoito -suosituksia ei kommentoida Mehiläisen asiantuntijana.

– Tuossa ohjelmassa en puhunut Käypä hoito -suosituksista mitään, Kopakkala puolestaan sanoo.

"Sananvapaus ei ole ehdoton"

Edunvalvontajajohtaja MInna Helle toimihenkilökeskusjärjestö STTK:sta ja lakimies Mika Kärkkäinen Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) kertovat, että työntekijän irtisanominen julkisen esiintymisen perusteella on harvinaista.

– Lähtökohtana on, että työntekijällä on ilmaisunvapaus. Se ei todellakaan ole rajoittamaton, mutta se on hyvin vahva oikeus. Kyllä työntekijän teon pitää olla todella moitittava ja poikkeuksellinen, jotta yhden tapauksen perusteella työnantaja voi työsuhteen päättää, Minna Helle STTK:sta arvioi.

– Sananvapaus on perusoikeus, ja se on tärkeä perusoikeus, mutta se ei ole ehdoton. Kaikkiin oikeuksiin liittyy rajoituksia. Kun kysymys on työsuhteesta, niin rajoitukset seuraavat työsopimuslaista. Siellä on pykälä, joka sanoo, että työntekijän tulee olla lojaali eli uskollinen työnantajalle, lakimies Mika Kärkkäinen EK:sta huomauttaa.

Asiallisuus, tietojen oikeus ja motiivi vaikuttavat

Minna Helteen ja Mika Kärkkäisen mukaan työntekijän ilmaisunvapauden ja lojaalisuusperiaatteen välistä mahdollista ristiriitaa arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän asema työyhteisössä, esitettyjen mielipiteiden asiallisuus, tietojen paikkansa pitävyys ja työntekijän motiivi.

Mitä korkeammassa asemassa työntekijä on työyhteisössä, mitä rajoitetumpi on hänen mahdollisuutensa tuoda julkisuudessa esille työnantajaa kritisoivia asioita.

– Kun esiinnytään työnantajan nimissä, jos työtehtäviin kuuluu edustaa jotain tiettyä työnantajan näkemystä, niin on selvää, että pitää pysyä työnantajan näkemyksessä, Mika Kärkkäinen korostaa.

– Kohtuuden mukaan mietitään, mikä on oikea tapa toimia julkisuudessa. Mietitään, jos minä toimin tässä jollakin tavalla, voiko siitä aiheutua haittaa työnantajalle?Vältetään sellaista toimintaa, joka aiheuttaa haittaa työnantajalle, Mika Kärkkäinen sanoo.

– Jos toimii vilpittömässä mielessä, tuo esille oman mielipiteensä ilman, että haluaa työnantajaa vahingoittaa, niin se on aivan eri asia kuin, että lähdetään julkisesti työnantajaa mollaamaan tai yritetään asettaa työnantaja tietoisesti huonoon valoon, Minna Helle lisää.

Asiantuntijat korostavat, että jos työpaikalla on ongelmia, ne tulee ensisijaisesti käsitellä työpaikalla. Molemmat varoittavat kärkkäiden mielipiteiden esittämisestä sosiaalisessa mediassa.

– Se on aivan sama kuin menisi torille huutamaan sen, jos laittaa Facebookiin jonkin kommentin, Mika Kärkkäinen sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Urheilu

Suomalaisten suksi ei pelannut karmeassa kelissä Rukalla

Björgen nappasi voiton naisten kympillä

Urheilu

Epäonnistunut voitelu jätti suomalaisnaiset kauas kärjestä: "Eihän siitä tullut yhtään mitään"

Urheilu

Watabe yhdistetyn mäkiosuuden kärki – Hirvonen ladulle yhdeksäntenä

Egyptin moskeijahyökkäys

Egyptin moskeijaiskun uhreja jo yli 300 – Syyttäjän mukaan hyökkääjillä oli mukana Isisin lippu