Raahen historia kiedottiin fantasian hahmoihin -video

Raahen historiaa ja fantasiaa yhdistelevä ”Tuulista taivaan, aalloista meren” –kirja julkaistiin näyttävässä muotinäytöksessä. Runo- ja kuvakirjan pääroolissa ovat vahvat naishahmot.

Kotimaa
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Raahen vanhalla museomakasiinilla järjestetyssä fantasiamuotinäytöksessä nähtiin fantasiaan puettua Raahen historiaa.

Visualisti Niina Lumisalmi-Roustin haaveena on ollut yläasteikäisestä asti järjestää muotinäytös Raahen Makasiinin katolla. Haaveesta tuli yhtä kerrosta vaille totta, kun Makasiinin yläkerrassa järjestettiin Lumisalmi-Roustin sekä valokuvaaja Suvi Marjalan ”Tuulista taivaan, aalloista meren” –kirjan julkaisutilaisuus.

– Olen aina halunnut luoda jotain kotikaupungistani Raahesta Raahessa. Fantasiaa ja historiaa yhdistämällä toivon, että myös nuoret raahelaiset kiinnostuvat paikkakunnan historiasta ja kunnioittavat kotipaikkaansa vielä enemmän, kertoo Niina Lumisalmi-Rousti.

Inspiraatiota myös Paulaharjun teksteistä

Raahelaisiin tarinoihin perustuvaan kirjaan haettiin inspiraatiota muun muassa Samuli Paulaharjun kirjoittamista tarinoista. Taianomaisia kansantarinoita lukiessa Lumisalmi-Roustin mielessä alkoi syntyä hahmoja, joiden ympärille hän suunnitteli puvustuksen ja kirjoitti runoja.

– En ole ikinä kirjoittanut runoja aikaisemmin, joten tässä täytyy olla jotain taikaa. Kirja on omistettu edesmenneen ystäväni muistolle, ja hän kirjoitti runoja, kertoo Niina Lumisalmi-Rousti.

Naisten valinta kirjan päärooliin puolestaan tapahtui luontaisesti, sillä Lumisalmi-Rousti on koulutukseltaan meikkaaja, stylisti ja vaatetusalan artesaani. Muotinäytöksessä esitelty kirjan puvustus on Niina Lumisalmi-Roustin käsialaa.

Maija Kopola

Yle Oulu

Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola / Yle
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola / Yle
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola /Yle
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola / Yle
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola / Yle
Fantasiakuvakirja Raahen historiasta 26.6.2014.
Maija Kopola / Yle