Viileässä kesässä on myös hyötynsä: Sieniä on nyt runsaasti

Sieniä on nyt luonnossa runsaasti viime vuoteen verrattuna. Jos ilmat jatkuvat viileinä ja sateisina, syksyn sienisato voi aikaistua.

luonto
Kanttarelleja maastossa
Yle

Viileä alkukesä on tuonut mukanaan hyvän sienisadon. Viimevuotiseen verrattuna sieniä on nyt luonnossa runsaasti. Korvasienisato on Etelä-Suomessa jo tältä kesältä ohi, mutta kantarelleja, lehmäntatteja ja haperoita on nyt tarjolla.

Keruutuotetarkastaja Martti Hakala kertoo, että näitä sieniä ei vielä kuitenkaan ole kypsynyt vielä varastoksi asti, vaan sen aika on muutaman viikon kuluttua.

– Nyt niitä voi kerätä herkutteluun, Hakala sanoo.

Kevään ja kesän aikana luonto on saanut kosteutta ja hellettä ei ole ollut liiaksi, mikä on hyvä sienisadon kannalta. Sienet ovat tavanomaisessa aikataulussa.

Mikäli nyt vallitseva viileä sää jatkuu, myös syksyn sienisadosta tulee runsas. Hakalan mukaan viikon helle ei vielä tee hallaa sienille, mutta pidempi hellejakso jo rokottaa sienisatoa.

Seuraavaksi odotetaan punikkitattien ja herkkutattien ilmestymistä. Mikäli viileä ja sateinen sää jatkuu, syksyn sienisato voi aikaistua. Syksyllä sienien ystävät voivat kerätä muun muassa suppilovahveroita, rouskuja sekä valmuskoja.