1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Sauna-Timon tie vei metallimiehestä kuppariksi: "Alkaa tuntua siltä, että kaikella on ollut jokin tarkoitus"

Löylynheiton MM-kisat vuonna 2010 muuttivat Timo Kaukosen elämän. Vakava loukkaantuminen pakotti miehen luopumaan metallimiehen ammatista, mutta tilalle tuli jotakin parempaa. Sauna-Timo kertoo löytäneensä unelmiensa ammatin.

ilmiöt
Timo Kaukonen pihallaan.
Vihtori Koskinen / Yle

Lahtelainen moninkertainen löylynheiton maailmanmestari loukkaantui Heinolassa järjestetyissä löylykisoissa vakavasti kesällä 2010.

Loukkaantumisen jälkeen Kaukosta pidettiin koomassa useita viikkoja. Heräämisen jälkeen hänellä oli edessään lukuisia ihonsiirtoja ja rankkoja hoitoja.

Entiseen metallimiehen ammattiin saunamiehellä ei ole paluuta enää koskaan työn fyysisen rasittavuuden vuoksi. Kaukosen onneksi uusi ura löytyi lähes sattumalta.

– Toipuessani minulla oli hyvää aikaa miettiä, mitä sitä äijä isona tekisi. Vähän vahingossa löysin netistä saunaterapeuttikoulutuksen, Kaukonen kertoo.

Koulutukseen kuuluu monenlaisia vaihtoehtoja, joista Kaukosta kiinnosti eniten kuppaus. Sillä tiellään mies on nyt.

Maltilliset löylyt kuuluvat elämään

Sauna oli viedä Kaukosen hengen löylykisoissa, mutta lapsesta asti innokkaasti löylyjä ottaneen miehen saunaintoa ei niin vain viedä.

– Olen kerran irtisanoutunut yhdestä työpaikasta pelkästään sen vuoksi, että siellä ei ollut saunaa. Työnantaja lupasi rakentaa saunan. Sitä ei kuulunut, joten irtisanoin itseni.

– Metallihommien jälkeen oli pakko päästä saunaan, Kaukonen perustelee.

Entisen löylymestarin iho ei enää kestä kovia löylyjä, mutta saunominen silti edelleen elämään.

Työnantaja lupasi rakentaa saunan. Sitä ei kuulunut, joten irtisanoin itseni.

Timo Kaukonen

– Saunon nykyäänkin, mutta kuupan koko on vaihtunut suuresta vähän pienempään.

Kaukonen kertoo haaveilleensa saunaan liittyvästä ammatista jo metallimiesaikoinaan. Edes loukkaantuminen ei laittanut haaveita uusiksi.

– Alkaa tuntua siltä, että kaikella on ollut jokin tarkoitus. Nyt saan olla saunassa luvan kanssa ja ihmisten kanssa tekemisissä. Mikäs sen parempaa.

Lue seuraavaksi