Hakaniemen kauppahallin myymälät eivät sentään joudu telttaan – uhkana silti jättikorotus vuokraan

Kauppiaat pääsevät hallin peruskorjauksen ajaksi väliaikaiseen paviljonkiin. Yksinkertaisempi telttaratkaisu eksyi lautakunnan esityslistalle vahingossa.

Kotimaa
Hakaniemen kauppahalli ulkoa.
Hakaniemen kauppahalli.Juha Kivioja / Yle

Hakaniemen kauppahallin yrittäjät saavat haluamansa väistötilat hallin remontin ajaksi.

Kauppiaat säikähtivät, kun Helsingin kiinteistölautakunnan torstaisen kokouksen esityslistalla mainittiin teltta mahdollisena korvaavana tilana.

– Se ihmetytti itseänikin, mutta sain tietää kokouksessa, että siinä on kyllä kyseessä virhe. Kun asia on seuraavan kerran esillä, teltta on korjattu paviljongiksi, eli väliaikaiseksi rakennukseksi, joka rakennetaan tuohon torille kaupankäyntiä varten, selittää kiinteistölautakunnan puheenjohtaja, Kokoomuksen Pia Pakarinen.

Vuokran nousu hirvittää

Kauppiaiden suurin huoli liittyy kuitenkin vuokriin, jotka nousevat satavuotiaan hallin peruskorjauksen myötä. Kaupungin laskelmissa arvioidaan, että remontin jälkeen kauppahallin vuokratuotto nousee vähintään kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Tuottoarvio ei merkitse automaattisesti yrittäjien vuokrien kaksinkertaistumista, mutta se on antanut kauppiaille aihetta huoleen.

Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori sanoo, että kauppiaiden vuokrataso riippuu lopulta kaupungin poliitikoista.

– Todennäköistä on, että näistä uusista vuokrista päästään neuvottelemaan budjetoinnin yhteydessä, kun Tukkutorin budjettia mietitään esimerkiksi vuodelle 2018. Eli hyväksytäänkö siellä sitten se, että me voimme tehdä Hakaniemen hallin osalta tappiota, vai pitääkö meidän saada kaikki vuokratulot toimijoilta, Taulavuori selittää.

Hinnoissa ei korotusvaraa

Kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Passinen sanoo, että yrittäjät eivät tässä tilanteessa pysty siirtämään vuokrankorotusta hintoihin, kun asiakkaillakin on kukkaron nyörit tiukassa.

– Meitä pelottaa, että nämä kohonneet vuokratuotto-odotukset tarkoittavat meille niin hirvittäviä vuokria, että siinä joutuu moni tuumaustauolle, että miten pärjää jatkossa, hän sanoo.

– Kun tuo vanha kauppahalli avattiin, siellä tuli aika raju vuokrankorotus. Satun tietämään, että moni yrittäjä on siellä nyt huolissaan, että mistä se leipä oikein revitään.