Liikuntakeskukseen ehdotettu kulkuportti suututtaa seuroja Turussa

Seurat pelkäävät harrastajien vaihtavan toiseen paikkaan, jos portti aiheuttaa hankaluuksia. Kulkuportin hankinnasta päätettiin Turun liikuntalautakunnassa kesäkuussa. Asia etenee elokuussa kaupunginhallitukseen.

liikuntakeskukset
Alfan liikuntakeskus.
Sami Tammi / Yle

Alfan liikuntakeskukseen suunniteltu kulkuportti aiheuttaa närää liikuntakeskuksen käyttäjissä. Turun liikuntalautakunta päätti 17.6., että kulkuportti hankitaan. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallitukseen, joka kokoontuu elokuussa.

Pääsyitä portin hankkimiselle on kaksi, kertoo Turun liikuntapalvelujohtaja Arto Sinkkonen.

Tällainen kulkurannekkeella toimiva kulkuportti on Suomessa yleinen tapa.

Arto Sinkkonen, Turun liikuntapalvelujohtaja

– Ensinnäkin tällainen kulkurannekkeella toimiva kulkuportti on Suomessa yleinen tapa. Turussakin esimerkiksi Kupittaan urheiluhallissa on tällainen jo käytössä. Toiseksi kulkuportilla saadaan vapaamatkustajat karsittua.

Ranneke toimii niin, että siihen ladataan käyntikertoja. Jokainen käyntikerta maksaa aikuiselta 1,5 euroa. Alle 20-vuotiaille käyntikerrat olisivat ilmaisia.

Seurat huolissaan portin vaikutuksista

Alfan liikuntakeskusta käyttävät seurat ovat huolissaan mahdollisen portin tuomista vaikutuksista. Liikuntakeskusta käyttää tällä hetkellä 30 seuraa, joissa voi harrastaa muun muassa kamppailulajeja tai voimistelua.

– Pelkäämme, että harrastajat siirtyvät pian muualle. Liikuntalautakunnan esittämillä raameilla portin tulo romuttaisi esimerkiksi painin juniorityön, sanoo Alfan hallitoimikunnan puheenjohtaja Timo-Ilkka Leikas.

Vanhemmat eivät pääsisi enää auttamaan lapsia pukeutumisessa. Tai joka kerta , kun vanhempi tulee lapsen mukaan harjoituksiin, pitäisi hänen maksaa 1,5 euroa siitä, että hän kulkee portista.

Timo-Ilkka Leikas, Alfan hallitoimikunnan puheenjohtaja

Lajien edustajilla on huoli siitä, että kulkuportista olisi harmia etenkin seuroissa harrastavien lasten vanhemmille.

– Vanhemmat eivät pääsisi enää auttamaan lapsia pukeutumisessa. Tai joka kerta, kun vanhempi tulee lapsen mukaan harjoituksiin, pitäisi hänen maksaa 1,5 euroa siitä, että hän kulkee portista, tilittää Leikas.

– Ongelmia tulisi myös lajikokeilijoille, jotka eivät voisi tulla yhdeksi kerraksi harjoittelemaan, jatkaa Leikas.

Muun muassa monissa kamppailulajeissa on tapana, että lajia voi mennä kerran kokeilemaan ilmaiseksi.

Leikas uskoo, että vaikka portti voisi karsia joitakin vapaamatkustajia, sen aiheuttama harmi on hyötyä suurempi.

Vastalauseeksi Alfan kulkuportille on netissä avattu adressi (siirryt toiseen palveluun).