Lehti: USA:n sotilassairaaloissa paljon enemmän hoitovirheitä kuin siviilisairaaloissa

Yhdysvaltain sotilassairaaloissa vallitsee välinpitämätön ilmapiiri potilasturvallisuuden suhteen, ilmenee The New York Timesin haltuunsa saamista tiedoista.

Ulkomaat

Yhdysvaltain sotilassairaaloissa tehdään paljon hoitovirheitä ja virheet jäävät usein tutkimatta, kertoo sanomalehti The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Sotilassairaaloissa hoidetaan vuosittain 1,6 miljoonaa sotilasta ja heidän perheenjäsentään. Sotilassairaaloissa tehdään myös joka vuosi yli 50 000 synnytystä.

Lehden tietojen mukaan sotilassairaaloiden maine synnytyssairaaloina on erityisen huono. Vauvojen vahingoittuminen synnytyksen yhteydessä on kaksi kertaa todennäköisempää sotilassairaaloissa kuin siviilisairaaloissa.

Sotilassairaaloissa tehdyt virheet ovat usein seurausta hyvin vähäpätöisistä tapahtumista, lehti kertoo. Potilaskertomuksia ei lueta huolellisesti, hätäpuheluja ei huomioida tai lääkärit eivät vaihda tietoja keskenään.

Ongelmat jäävät huomaamatta, sillä sotilassairaaloille määrätyt turvallisuustarkistukset ovat usein jääneet tekemättä, odottamattomista kuolemantapauksista alle puolet ilmoitetaan potilaiden turvallisuudesta vastaaville virkamiehille ja hoitovirheitä ei juuri tutkita.

Puolustusministeriön itsensä mielestä sotilassairaaloissa annettava hoito on yhtä hyvää, ellei parempaa, kuin siviilisairaaloissa.

Lehden tiedot ovat peräisin sotilassairaaloissa tehdystä laajasta tutkimuksesta, jossa käytiin läpi puolustusministeriön tiedostoja, oikeuden pöytäkirjoja, analysoitiin sairaaloiden omia asiapapereita ja haastateltiin entisiä ja nykyisiä terveysviranomaisia.

Yhdysvaltain sotilassairaaloissa ei hoideta sotaveteraaneja, vaan heille on oma hoitojärjestelmänsä.