1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kymmenien pelätään jääneen loukkuun romahtaneen talon raunioihin Intiassa

Ainakin 11 ihmistä kuoli rakenteilla olleen kerrostalon sorruttua lähellä Chennain kaupunkia.

Kymmenien rakennusmiesten pelätään jääneen loukkuun romahtaneeseen kerrostaloon Etelä-Intiassa. Ainakin 11 ihmistä kuoli, kun rakenteilla ollut 11-kerroksinen talo sortui lauantaina Chennain kaupungin lähellä Tamil Nadun osavaltiossa.

Viranomaisten mukaan yli 30 ihmistä on onnistuttu pelastamaan raunioista.

Uutistoimisto AP:n mukaan lähes 90 työmiehen uskotaan olleen rakenteilla olleen kerrostalon kellarissa hakemassa palkkansa, kun rakennus sortui. Uutistoimisto AFP:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan noin 50 rakennusmiestä oli mennyt rakennukseen sadetta suojaan ennen sen sortumista.

Paikalla olleet kertovat kuulleensa kovan pamauksen ennen kuin rakennus sortui.

Poliisi on pidättänyt rakennusyrityksen johtajia selvittääkseen turman syytä.

Intiassa tapahtui lauantaina myös toinen kerrotalon romahtaminen. Delhissa kymmenen ihmistä kuoli ränsistyneen nelikerroksisen rakennuksen sortumisessa.