1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Yhdeksänkymppisten Lahden radiomastojen maalausurakka ei valmistu koskaan

Lahden radiomastoja maalataan kesä toisensa perään. Tänä vuonna yksi 150-metristen mastojen maalareista on Mount Everestinkin huipulla käynyt vuorikiipeilijä, jonka työssä korkeat paikat ovat arkea.

ilmiöt
Radiomasto.
Antti Inkinen

Lahden radiomastojen maalausurakka on edennyt hyvin, vaikka sateita ei ole kesästä puuttunut.

Yhtenä mastojen maalarina toimiva, kiipeilyharrastaja ja turvallisuusalan yrittäjä Antti Inkinen kertoo, että pitkät ja valoisat päivät auttavat löytämään sopivia sateettomia jaksoja, jolloin maalaaminen onnistuu.

– Itäisessä mastossa urakka on edennyt noin kolmekymmentä metriä alkukesän aikana, Inkinen sanoo.

Maalausurakka on ikuisuusprojekti. Kun masto on maalattu huipulta maan pinnalle asti, on urakka aloitettava jälleen alusta.

Erityisen lyhyitä työpäivät eivät ole. Korkeuksiin ei kannata muutaman tunnin takia kiivetä.

– Ylös kiipeäminen ja työn valmisteluvaihe vievät niin paljon aikaa, ettei siellä käydä vain pyörähtämässä. Neljä tuntia yhdellä kertaa on minimiaika, Inkinen kertoo

– Myös maalaaminen on hidasta puuhaa johtuen maston rakenteista. Joitakin kohtia joutuu maalaamaan useaan otteeseen ja maalia kuluu rutkasti.

Ylös kiipeäminen ja työn valmisteluvaihe vievät niin paljon aikaa, ettei siellä käydä vain pyörähtämässä.

Antti Inkinen

Maalauksia tehdään vain kesäisin. Parin kuukauden aikana mastoja maalataan niin paljon kuin mahdollista. Itäisessä mastossa on kerralla kahdesta kolmeen maalaria, läntisessä yhdestä kahteen urakoijaa.

– Läntistä mastoa maalataan alhaalta ylös ja itäistä ylhäältä alas, Inkinen kertoo.

Kokenutta kiipeilyharrastajaakin jännittää

Inkinen on kiipeillyt muun muassa maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin huipulla saakka. Hän kuitenkin vakuuttaa, että vaikeusastetta löytyy myös 150-metriseen mastoon kiipeämisessä.

– Kyllä tuossakin korkeutta riittää. Aluksi kiipeily jännittää aina, mies sanoo katsellessaan maston huipulle.

Jännitys kuitenkin unohtuu nopeasti ja mastossa roikkuminen muuttuu työksi muiden joukossa.

– Kiipeily- ja työvarusteissa on aika paljon yhteneväisyyksiä, joten sekin helpottaa tekemistä.

Maalaaminen on Inkiselle tuttua puuhaa, vaikka hänellä ei maalarin koulutusta olekaan.

– Sen verran on tullut aiempinakin kesinä maalattua, että pensseli pysyy kädessä. Sää ja maston metallirakenne aiheuttavatomia tepposiaan, joten on tässäkin työssä juttuja, joita on tärkeä tietää.

Maalari radiomastossa.
Korkeanpaikankammoiselle mastojen maalausurakka ei sovi. Antti Inkinen

Tavoitteena pitää mastot kunnossa vähintään toiset 90 vuotta

Radio- ja tv-museosäätiön Hannu Hannulalla on selkeät perusteet sille, miksi radiomastoista tulee pitää huoli.

– Nämä ovat Lahden näkyvimmät symbolit, joista kaupunki tunnetaan muilla paikkakunnilla. Mastot ovat kohta yhdeksänkymmentä vuotta vanhoja, joten niistä on pidettävä huolta, että ne pysyvät kunnossa myös jatkossa.

Tällä hetkellä radiomastoissa tehdään paikkamaalausta. Mastojen kaikkein huonokuntoisimmat kohdat ovat tarkassa syynissä.

– Mastoja kunnostetaan, jotta niitä saadaan pitää täällä vielä seuraavatkin 90 vuotta, Inkinen toteaa.

Mastot ovat kiinnostaneet ihmisiä pystyttämisestään saakka. Mastojen tuntumassa sijaitsevassa radio- ja tv-museossa vierailee vuosittain tuhansia kävijöitä, joista moni tulee paikalle nähdäkseen lähietäisyydeltä kuuluisat mastot.

Lue seuraavaksi