Turkuhallin joustokaukalo viittä vaille valmis

Jäljellä on enää pleksien kiinnitys ja kaiken on määrä olla valmista kahden viikon kuluessa. Uuden joustokaukalon lisäksi kesän aikana Turkuhalliin rakennetaan uusi ravintolamaailma, jonka on tarkoitus vähentää jonotusta otteluiden erätauoilla.

urheilu
Joustokaukalon rakennustyöt Turkuhallissa
Paula Koskinen / Yle

Turkuhallin uuden joustokaukalon rakennustyöt ovat lähes valmiit. Tällä hetkellä kaukalo itsessään on jo valmis ja työtä teettää enää pleksien kiinnitys.

TPS:n toimitusjohtaja Niklas Österlundin mukaan Turkuhallin joustokaukalon asennus on sujunut aikataulun mukaisesti. Kaiken on määrä olla valmista viimeistään kahden viikon kuluttua.

– Suurin työ oli siinä, kun isoa kaukaloa kavennettiin kaksi metriä. Piti pultata uusia kiinnitysreikiä, missä meni viikko. Nyt työt ovat edenneet aika nopeasti, Österlund sanoo.

Kapea kaukalo tekee pelistä intensiivisempää

Kaksi metriä kapeampi kaukalo tarkoittaa 120 neliömetrin vähennystä koko kaukalon pinta-alassa. Niklas Österlund pitää sekä kaukalon pienenemistä että koko joustokaukalovaatimusta positiivisena asiana.

– Toivottavasti se tuo ainakin turvallisuutta lisää. Haluaisin, että peliin tulisi uutta kiinnostusta ja intensiteettiä. Katsojille parempaa viihdettä ja pelaajille intensiivisempää jääkiekkoa turvallisesti, niin sitten investointi on kannattanut, Österlund sanoo.

Ravintolamaailma lyhentämään erätaukojen jonoja

Haluaisin, että peliin tulisi uutta kiinnostusta ja intensiteettiä.

Niklas Österlund

Uuden kaukalon lisäksi Turkuhallin viides kerros uudistuu. Tilaan rakennetaan parhaillaan ravintolamaailmaa, jonka on tarkoitus palvella asiakkaita entistä paremmin ja lyhentää jonoja.

– Meillä on edelleen jonotusajat vähän liian pitkiä lyhyeen 18 minuutin erätaukoon, joten sitä kautta halutaan palvelua parantaa, sanoo Österlund.

Ravintolamaailma valmistuu Tepsin ensimmäiseen Liigakotiotteluun mennessä.

Hyvillä mielin uuteen kauteen

Niklas Österlund odottaa TPS:n tulevaa kautta positiivisin ja innokkain mielin.

– Joukkue on valmis ja siinä on tällä hetkellä 23 turkulaislähtöistä pelaajaa. Totta kai pidetään silmät ja korvat auki, jos jotain palasia löytyy, mutta lähtökohtaisesti joukkue on tällä hetkellä valmis, Österlund sanoo.

– Omiin junioreihin tullaan panostamaan entistä enemmän ja myös heitä tullaan näkemään ensi kaudella kaukalossa.