EU:n vastavalittu parlamentti kokoontuu ensimmäistä kertaa – äänestää uudesta puhemiehestä

Olli Rehnin seuraajan talouskomissaarin tehtävässä on myös määrä aloittaa kautensa. Jyrki Kataisen odotetaan perivän tehtävän, mutta parlamentin on vielä vahvistettava hänen valintansa.

Ulkomaat

EU:n uusi parlamentti kokoontuu ensimmäistä kertaa tiistaina. Parlamentin ensimmäinen päätös on äänestää uudesta puhemiehestä alkavalle parlamenttikaudelle.

Ehdokkaita on neljä. Konservatiiviryhmän ehdokas on Sajjad Karim. Sosialidemokraatteja edustaa Martin Schultz. Vihreiden ehdokas on Ulrike Lunacek. Vasemmistoryhmän ehdokas on Pablo Iglesias.

Voittaakseen ehdokkaan on saatava yli puolet parlamentin istunnossa tänään annettavista äänistä. Puhemies valitaan kahden ja puolen vuoden kaudeksi.

Uuden parlamentin mukana myös uuden talouskomissaarin on määrä aloittaa tehtävänsä mepiksi siirtyvän Olli Rehnin paikalla. Tehtävän odotetaan perivän Suomen väistynyt pääministeri Jyrki Katainen, joka on valtioneuvoston nimeämä ehdokas. Parlamentin on kuitenkin vielä hyväksyttävä hänet.

Pätkäkomissaarin tehtävä kestää lokakuun loppuun. Uusi komissio aloittaa toimintansa aikaisintaan marraskuun alussa.