Sää ei ole masentanut Viinijuhlia

Viinituvat on myyty lähes loppuun, ja esimerkiksi tälle illalle lippuja on mennyt jo saman verran kuin aloitusiltana perjantaina.

viinit
Viinilasit naisten käsissä Kuopion viinijuhlilla.
Kuopio Wine Festival

Kuopion viinijuhlat on kerännyt kävijöitä tasaisesti kylmästä säästä huomatta. Tälle illalle on myyty ennakkoon nelisentuhatta pääsylippua, joka on saman verran kuin alueella vieraili kaikkiaan ihmisiä aloitusiltana perjantaina. Viinijuhlien esiintymislavalle nousevat tiistaina Erin ja Cheek.

Iso osan tapahtuman peruskaupasta rakentuu nyt yritys- ja seuruemyynnin varaan. Viinijuhlien pojektipäällikkö Jorma Iivanainen arvioi, että säät ovat vaikuttaneet lähinnä yksittäisten kuluttaja-asiakkaiden käynteihin.

– Viinituvat on myyty lähes loppuun joka illan osalta ja myös ravintolateltta on kerännyt hyvin seurueita, ne muodostavat ison osan peruskaupasta. Yksittäisiä kuluttajia saisi olla hieman enemmän, mutta heidän päätöksiinsä vaikuttaa sää. Kylmä ilma ei niinkään saa heitä perääntymään, mutta sateita me seurataan hieman huolestuneina, kertoo projektipäällikkö Jorma Iivanainen.

Kahdeksan päivää kestävät Kuopion viinijuhlat jatkuvat aina lauantaihin saakka. Järjestäjä odottaa tapahtuman keräävän yhteensä 35 000 kävijää Kuopion satamaan.